Profiilikuvien riskitekijöitä

Edellisessä luvussa kävimme läpi tärkeimmät asiat, jotka vaikuttavat profiilikuvamme toimivuuteen. Seuraavaksi haluamme mainita vielä muutamia, hyvin yleisiä profiilikuvien riskitekijöitä.

Korostamme heti aluksi, että seuraavaksi mainitut asiat ovat makuasioita. Niihin ei siksi tule suhtautua ohjeina tai neuvoina, vaan ennemminkin mielenkiintoisina yksityiskohtina, joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Kyse on siitä, kannattaako omissa profiilikuvissa näkyä seuraavia yleisiä asioita:

  • Alkoholia tai tupakkaa
  • Paljasta pintaa
  • Lemmikkieläimiä
  • Kuvia tietyistä harrastuksista kuten metsästämisestä, kalastamisesta tai ampuma-aseista

Tarkastellaan vuorollaan jokaista mainittua asiaa ja pohditaan, miksi niiden näkyminen profiilikuvissa voi olla hyvä tai huono asia.

Alkoholi tai tupakka

Monien profiilikuvissa esiintyy jompikumpi näistä päihteistä. Ehkä kuva on napsaistu ystävien seurassa puistokaljoittelun aikana, ehkä kuvassa kilistellään skumppalasia firman pikkujouluissa tai ehkä kuvassa istutaan leirinuotiolla ja nautitaan elämästä tupakka huulessa.

Mikään näistä ei ole lähtökohtaisesti huono tai väärä asia kuvassa näytettäväksi. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, mitä tällaisen kuvan valitseminen voi viestiä muille ihmisille. Mielikuvat voivat olla sekä myönteisiä, että kielteisiä.

Myönteiset mielikuvat voivat liittyä siihen, että kuvan henkilö ei ole mikään tiukkapipo, vaan osaa nauttia elämästään. Toisaalta päihteiden näkyminen kuvassa voi synnyttää pelkoja siitä, että kuvan henkilöllä on päihdeongelma.

Erityisesti jälkimmäinen voi kuulostaa turhan dramaattiselta reaktiolta. Voihan olla, että kuvan henkilö nauttii alkoholia oikeasti vain harvoin. On kuitenkin ymmärrettävä, että hyvin moni ihminen on taipuvainen kuvittelemaan mielessään pahimpia mahdollisia skenaarioita. Yksi puistokalja rinnastuu tällöin helposti vakavaan päihdeongelmaan. Turvallisempaa onkin valita kuvia, joissa päihteitä ei näy.

Paljas pinta

Nettideittailessa törmää usein kuviin, joissa henkilö on esimerkiksi ilman paitaa ja esittelee yläkehonsa treenattuja lihaksia. Toisessa kuvassa henkilö taas saattaa istua paidatta sänkynsä reunalla, kuin kutsuen meitä liittymään seuraansa.

Tällaiset kuvat herättävät monissa vahvoja reaktioita. Jos nettikeskusteluja on uskominen, suhtautuvat useimmat tällaisiin kuviin kielteisesti, eivätkä ”ikimaailmassa laittaisi viestiä tällaiselle paidattomalle tyrkylle”.

Oikeasti asia on monimutkaisempi. Kaikki eivät suinkaan vihaa tällaisia kuvia. Ihmisten joukosta löytyy paljon myös heitä, joiden mielestä tällaiset kuvat ovat viehättäviä ja kutsuvia.

Siitäkin huolimatta on tärkeää ymmärtää, että useimmille ihmisille oman paidattoman ja treenatun kroppansa näyttäminen viestii jompaakumpaa (tai molempia) seuraavista asioista:

  1. Liikunta / salilla käyminen / kehonrakennus on tälle henkilölle erittäin tärkeää.
  2. Tämä henkilö hakee seksiseuraa.

Kumpikaan näistä ei ole itsessään tietenkään huono asia, mutta kyseiset mielikuvat voivat vaikuttaa siihen, millaiset ihmiset ottavat kuvan henkilöön yhteyttä. Mikäli tämä on kuvan tarkoituskin, ei asiassa ole ongelmaa.

(Tutkimusten valossa hyvin treenattu keho on toki myös varsin myönteinen valtti ihmisten välisessä pariutumisessa!)

Lemmikkieläimet

Toisinaan tulee vastaan kuvia, joissa itse deittailijan lisäksi on myös tämän kissa, koira tai jokin muu eläin. Tämä voi olla uhka tai mahdollisuus.

Hyviä puolia lemmikkikuvissa on se, että kuva kertoo heti, että kyseisellä henkilöllä on lemmikkieläin. Näin kyseiselle eläimelle vahvasti allerginen henkilö voi heti nähdä, että yhteiselo ei välttämättä onnistuisi.

Hyvä puoli on myös se, että lemmikin omistaminen saattaa luoda ihmisestä inhimillisemmän ja lämpöisemmän mielikuvan.

Toisaalta se, että ihminen kokee tarvetta näyttää lemmikkiään jopa deittiprofiilissaan, voidaan joskus tulkita siten, että lemmikki on kyseisen henkilön elämässä jopa turhan suuressa roolissa. Jonkun mielestä kyseessä saattaa olla jonkinlainen epäilyttävä koira- tai kissafriikki, johon ei siksi haluta lähteä tutustumaan.

Harrastuskuvat tunteita herättävistä harrastuksista

Ihmiset esittelevät usein profiilikuvissaan harrastuksiaan, mikä onkin perusteltua. Oma harrastus voi olla ihmiselle hyvin tärkeä. Siksi on ymmärrettävää, että siitä halutaan kertoa heti kättelyssä.

Jotkin harrastukset kuitenkin vaikuttavat herättävän ihmisissä myös kielteisiä mielikuvia. Eniten kielteistä palautetta olemme kuulleet metsästykseen sekä ampuma-aseharrastuksiin liittyvistä kuvista. Nämä harrastukset saatetaan joskus kokea väkivaltaisina ja siten epäilyttävinä. Paljon palautetta tulee myös kalastuskuvista, mutta hieman toisesta syystä.

Tämä ei tarkoita sitä, että harrastuksensa tulee salata. On kuitenkin mahdollista, että niistä kannattaa mieluummin kertoa vasta hieman myöhemmin. Profiilikuvissa ei tällaisia harrastuksia kannata välttämättä esitellä. Syy tähän on seuraava:

Moni ihminen kyllä hyväksyy metsästys- tai ampuma-aseharrastuksen, jos kuulee siitä vasta silloin, kun tutustuminen on jo edennyt pidemmälle. Tässä on kyse mielikuvista ja siitä, missä järjestyksessä ne muodostuvat. Mikäli esimerkiksi metsästäminen tai ampuminen herättää jossakussa kielteisiä mielikuvia, on tärkeää, ettei kyseinen mielikuva ole ainoa, joka sinuun liitetään:

On eri asia ajatella ihmisen olevan ”joku outo aseharrastaja” kuin ajatella hänen olevan ”mukavalta vaikuttava tyyppi, joka käy töissä, jolla on pari lasta, joka on kiinnostunut kokkaamisesta sekä fantasiakirjallisuudesta ja joka lisäksi harrastaa ampumaradalla käymistä”.

On siis tärkeää, etteivät muut ihmiset pääse liittämään meihin harhaanjohtavan yksipuolisia ja kielteisiä mielikuvia.

Jos harrastuksesta siis kuulee jo ennen, kuin tutustumisessa on edetty, saattaa se synnyttää liian yksipuolisia mielikuvia ja johtaa siksi torjutuksi tulemiseen. Tässä kannattaakin käyttää pelisilmää ja kertoa harmittomasta, mutta monissa tunteita herättävästä harrastuksesta vasta sopivassa kohdassa. Mieluummin siis myöhemmin tutustumisen yhteydessä, ei heti profiilissa!

Kalastamisen kohdalla kyse taas on hieman muusta. Kalastaminen itsessään kyllä hyväksytään, eli kyse ei ole siitä, että sitä pidettäisiin outona tai väkivaltaisena. Sen sijaan kuvat, joissa henkilö esittelee kalasaalistaan, koetaan usein erittäin outoina. Monien on vaikea ymmärtää, miksi kaloja pitää esitellä nettideittiprofiilissaan.

Käytännössä ihmettelijöille syntyy epäilys kuvassa olevan henkilön sosiaalisesta pelisilmästä. Jos ihminen ei itse ymmärrä, että kalakuvan laittaminen deittiprofiiliinsa on sosiaalisesti outoa, niin mitä kaikkea muuta hän ei ymmärrä? Usein turvallisinta olisikin jättää kalakuvien esittely myöhemmäksi.

Voi tuntua oudolta, että puhumme kaloista tällä kurssilla, mutta uskokaa tai älkää, tästä tulee ihan oikeasti paljon palautetta! Varsinkin naispuolisten henkilöiden on vaikeaa ymmärtää, miksi miehet esittelevät kaloja omissa profiileissaan niin usein!

Seuraava sisältö:

Seuraavassa osiossa vielä muutamia keskeisiä vinkkejä, joiden avulla teet profiilikuvistasi tehokkaampia.