Vielä muutama vinkki profiilikuviin

Tässä vielä muutama vinkki profiilikuviin liittyen. Nämäkään eivät ole pakollisia asioita, mutta niistä voi silti olla pientä etua.

  1. Lataa profiiliin useampi kuin yksi kuva ja varmista, että ne ovat keskenään erilaisia

Nettideittiprofiili voi toimia, vaikka siellä olisi sinusta vain yksi valokuva. Monipuolisemman vaikutelman itsestään pystyy kuitenkin antamaan silloin, kun lataa itsestään useampia keskenään erilaisia kuvia.

Erityisesti nuoret ymmärtävät tämän hyvin. Nuorempien ihmisten profiileissa on usein monia keskenään selvästi erilaisia kuvia.

  1. Ensimmäinen kuva eli ”oletuskuva” on usein varsin tavallinen kuva omista kasvoistaan ja yläkehostaan.
  2. Toisessa kuvassa henkilö saattaa olla pitämässä hauskaa ystäviensä seurassa. Ehkäpä he ovat kilistelemässä skumppalaseja iltajuhlissa, ehkäpä taas loikoilevat puistossa lämpimänä kesäpäivänä.
  3. Kolmannessa kuvassa henkilö esittelee jotakin harrastustaan. Ehkä hän soittelee kitaraa, ehkä taas patikoi Lapissa.
  4. Neljännessä kuvassa henkilö on matkustelemassa. Ehkäpä hän on ranskalaisessa puistossa syömässä patonkia, ehkäpä taas katselee roomalaisia raunioita.

Nämä ovat vain esimerkkejä, eikä näitä tule ottaa kirjaimellisina ohjeita. Ehkä sinä et ole ihminen, joka syö patonkia ranskalaisessa puistossa, vaan joka nauttii elämästään oman mökkinsä laiturin päässä. Ehkä sinä et patikoi Lapissa, vaan istutat kukkia puutarhassasi.

Merkitystä ei ole niinkään kuvien aiheilla eikä määrällä, vaan niiden monipuolisuudella. Useampi kuva mahdollistaa sen, että voimme esitellä itsemme useassa erilaisessa tilanteessa. Siten pystymme antamaan itsestämme monipuolisemman vaikutelman, mikä tyypillisesti herättää kuvien katselijassa enemmän kiinnostusta meitä kohtaan. Se taas nostaa todennäköisyyttä, että saamme enemmän yhteydenottoja.

  1. Valitse profiiliin kuvia, jotka ovat oikean elämän tilanteista (ei studioposeerauskuvia)

Vain hieman yli 15 vuotta sitten pidettiin hienona, että ihmisellä oli itsestään oikeassa valokuvastudiossa otettuja valokuvia. Ammattilaisten ottamat kuvat herättivät mielenkiintoa ja ihailua. Trendit kuitenkin muuttuvat, myös nettideittimaailmassa.

Pikkuhiljaa studiokuvia alettiin pitämään merkkinä liiallisesta yrittämisestä. Ne eivät olleet enää glamouria, sillä niitä alkoi olemaan joka toisella henkilöllä. Tämän seurauksena ihan tavalliset, arkisen elämän tiimellyksessä kännykällä napatut kuvat muuttuivat trendikkäiksi. Ei haitannut, jos kuvat eivät olleet erityisen laadukkaita. Tärkeintä oli, että ne saivat henkilön tuntumaan aidolta ja arkiselta.

Meidän mielestämme tällaisten trendien seuraamisella ei ole erityisen paljoa merkitystä. Pidämme kuitenkin arkisia ja tavallisia kuvia parempina kuin studiokuvia. Syy on se, että arjen tiimellyksessä otetut kuvat paljastavat henkilöstä enemmän kuin studiokuvat, joissa ei yleensä tapahdu mitään.

Arkiset kuvat kertovat ihmisen arjesta, harrastuksista ja kiinnostuksenkohteista. Ne näyttävät katsojalle vilauksen siitä, millainen tämä henkilö on oikeasti. Tällainen aitous on kiinnostavaa juuri nettideittikontekstissa, sillä siinä olemme etsimässä itsellemme seurustelukumppania, jonka kanssa jakaa oma arki. Tällöin kaikki arkinenkin muuttuu kiinnostavammaksi.

Emme tarkoita, että juhlallisilla studiokuvilla ei olisi ollenkaa paikkaa nettideittiprofiileissa. Tottakai on. Sellaisia ei kuitenkaan kannata olla enempää kuin yksi. Loppujen kuvien kannattaa esitellä ihan tavallisia arkisia tilanteita ja ympäristöjä. Niitä, joissa sinä oikeastikin vietät aikaasi ja viihdyt parhaiten!

Seuraava sisältö:

Seuraavassa osiossa alamme perehtymään siihen, kuinka keskustelu uuden ihmisen kanssa kannattaa aloittaa.