Profiilikuvan valitseminen

Seuraavaksi käsittelemme nettideittiprofiilin toista tärkeää osa-aluetta eli profiilikuvaa. Profiilikuva vaikuttaa erittäin paljon siihen, kuinka paljon saamme yhteydenottoja muilta deittailijoilta.

Kyse ei ole kuitenkaan ensisijaisesti ihmisen ulkonäöstä eli siitä, kuinka hyvännäköinen ihminen on. On toki selvää, että viehättävästä ulkomuodosta on merkittävää hyötyä myös nettideittailussa. Asiaan kuitenkin liittyy paljon muutakin.

Kokemus siitä, onko ihminen viehättävä, muodostuu monesta asiasta. Varsinainen fyysinen ulkomuoto on näistä vain yksi. Muita osa-alueita ovat tutkimusten valossa seuraavat:

  • Eleet ja kehonkieli, jotka koostuvat esimerkiksi seuraavista osa-alueista:
    • Hymyily
    • Ryhti
    • Katsekontakti eli silmiin katsominen tai katseen välttely
    • Liikkeiden rytmi ja nopeus (liikkuuko henkilö rauhallisesti vai hätäisesti, liikaa vai liian vähän)
  • Pukeutuminen
    • Siisteys (ovatko vaatteet puhtaita)
    • Istuvuus (istuvatko vaatteet ihmisen päällä, ovatko ne oikean kokoisia)
    • Asiallisuus ja tilanteenmukaisuus eli sosiaalinen pelisilmä (ovatko vaatteet asiallisia eli sellaisia, joita kyseisessä tilanteessa yleensä käytetään. Et esimerkiksi laittaisi T-paitaa iltapukujuhliin!)
  • Hygienia
  • Puhe eli puheen rytmi ja artikulaatio
  • Ääni eli äänen sävy, syvyys ja laatu

Yhdessä nämä muodostavat sen, mitä kulttuurissamme kutsutaan vetovoimaksi tai karismaksi. Listassa mainitut asiat kuulostavat todennäköisesti melko itsestäänselviltä. Siitä huolimatta moni meistä ei toteuta monia niistä. Tiedämme mikä toimii, mutta emme vie tietoamme käytännön tasolle.

Onnistumisen kannalta on kuitenkin erittäin tärkeää, että tieto muutetaan myös käytännön toiminnaksi. Siitä ei ole hyötyä, että tietää hymyilyn kannattavan, jos ei siltikään ala hymyilemään.

Moni mainituista, viehättävyyteen vaikuttavista asioista ei kuitenkaan ole relevantti nettideittailussa. Netissä kukaan ei kuule ääntämme ja puhettamme. Netissä kukaan ei näe sitä, kuinka liikumme tai kuinka säilytämme katsekontaktin. Seuraavat asiat kuitenkin näkyvät myös profiilikuvastamme:

  • Hymyily
  • Ryhti
  • Katsekontakti (käytännössä kameraan katsominen)
  • Pukeutuminen
  • Hygienia (mm. kuinka hoidetulta esimerkiksi parta tai hiukset näyttävät)

Nämä ovat asioita, joiden on tärkeää olla kunnossa, mikäli haluamme saada mahdollisimman paljon yhteydenottoja muilta deittailijoilta. Moni ei pidä tästä ajatuksesta, sillä uskoo, että ulkonäköön keskittyminen on pinnallista ja epäkypsää. Tähän emme ota kantaa, mutta tutkimusten valossa on kylmä tosiasia, että ulkonäöllä on paljon merkitystä. Siksi korostamme mietityn profiilikuvan tärkeyttä. Kun valitset itsellesi profiilikuvia, pohdi, toteutuvatko seuraavat asiat:

  • Hymyiletkö kuvassa? (Ihan pieni hymy riittää, virnistellä ei tarvitse!)
  • Onko ryhtisi kunnossa?
  • Katsotko kameraa kohti?
  • Ovatko kuvassa olevat vaatteet puhtaita ja siistejä?
  • Onko ulkonäkö (hiukset, kasvojen karvoitus yms.) siisti?

Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että tässäkään ei olla kuolemanvakavien asioiden äärellä. Vaikka jokin mainituista asioista ei kuvassa toteutuisikaan, ei profiili mene sen vuoksi pilalle. Lähinnä kyse on onnistumisen todennäköisyyksien maksimoimisesta. Mitä useampi osa-alue toteutuu, sen todennäköisemmin kuvaan reagoidaan myönteisesti.

Valokuvat ovat nettideittailussa niin tärkeässä osassa, että sellaisia kannattaa käydä otattamassa, mikäli niitä ei valmiiksi satu olemaan. Tähän kannattaa valita myös ammattimainen valokuvaaja, sillä heillä on todennäköisimmin kyky saada kuvattava näyttämään mahdollisimman edustavalta.

Ehdotus valokuvaajan käyttämisestä nettideittikuvien ottamiseen voi tuntua radikaalilta, sillä hyvä valokuva voi tuntua turhakkeelta. Parisuhde on kuitenkin yksi elämän tärkeimmistä, ellei tärkein osa-alue. Mikäli hyvien valokuvien puuttuminen muodostuu esteeksi parisuhteen löytämisessä, kannattaa asia korjata.

Seuraava sisältö:

Seuraavaksi tutustumme muutamiin riskitekijöihin, jotka tekevät profiilikuvista vähemmän toimivia.