(Ollin, 25, tarina on alunperin julkaistu vuonna 2015 ”Eroon ujoudesta” -kirjan liitteenä.)

”Olin yläasteelta lähtien katsonut ylöspäin kaikkia ”cooleina” ja sosiaalisina pitämiäni ihmisiä. Vaikka minullakin oli kavereita, tuntui, että en aktiivisesti elänyt sosiaalista elämää ja tutustunut uusiin ihmisiin samalla tavalla kuin muut.

Viimeistään lukion loppupuolella tuli selväksi, että jotain sosiaalista rohkeutta ja sosiaalisia taitoja oli opeteltava. Jos halusin esimerkiksi tulla tyttöjen kanssa toimeen ja kuvitella ikinä seurustelevani, olisi minun uskallettava myös aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin.

Aluksi tieni johti minut kirjaston hyllyjen luokse, jossa olin lukevana nuorena pyörinyt paljon aiemminkin. Dale Carnegien ”Kuinka saada ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa” oli silloin ja on edelleen minuun paljon vaikuttanut kirja, jota voin lämpimästi suositella. Näihin aikoihin eräs sosiaalisempi kaverini halusi myös rohkaista minua ja hän rupesikin viemään minua kotibileistä toisiin.

Keksin myös ruveta tekemään kesätöitä varainhankkijana eli feissarina. Ajattelin, että miksi ei? Siinä työssä sain paitsi tehdä hyvää ja kerätä rahaa hyväätekeville järjestöille, minulle maksettaisiin siitä, että kehitän sosiaalisia taitojani ja juttelin uusille ihmisille!

Oli todella jännittävää ja pelottavaa uskaltaa jutella mitä erilaisimmille ihmisille joka päivä, siinä tuli opittua paljon ja kohdattua myös omia ennakkoluuloja! Joidenkin kadulla tapaamieni ihmisten kanssa kävin myös kahvilla ja eräästä tytöstä tuli erittäin hyvä ystäväni. Päädyimme jopa kahdestaan yhteiselle interrail-matkalle vuosia myöhemmin!

Feissauskesän jälkeen olin pari vuotta töissä ja armeijassa ja siinä sivussa aloin käymään aktiivisesti baareissa aina parina iltana viikonlopussa. Yökerhoissa haastoin itseäni menemään juttelemaan monille ihmisille ja aina se tuntui yhtä pelottavalta. Pelkäsin, että näyttäisin kaikkien silmissä varmasti idiootilta. En kuitenkaan luovuttanut.

Ujouteni ja epävarmuuteni näkyi varmaan kilometrien päähän, mutta jostain olin saanut päähäni käsityksen, että tässä yhteiskunnassa on oltava vahva ja itsevarma ja että omista epävarmuuksista ja heikkouksista ei ollut lupa puhua. Loputtomiin kukaan ei kuitenkaan jaksa vain esittää vahvaa ja elää ulkokuorensa kautta. Jossain vaiheessa romahdinkin ja itkin kaverilleni siitä, miten tunsin olevani luomani roolihahmon vanki.

Olikin kokonaan toinen asia opetella sitten tuomaan esiin omia epävarmuuksiaan ja ei-niin-mairittelevia puolia itsestään ja antamaan kokonaisvaltaisempi kuva itsestään ihmisenä. Luin monia terapeuttien ja psykologien kirjoittamia kirjoja ja esimerkiksi Sheldon Koppin ”Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet!” vaikutti minuun paljon. Myös terapeutti-kirjailija Brené Brownin TED-puheet ja kirjat haavoittuvaisuudesta ovat auttaneet minua, kuten myös useat Tommy Hellstenin kirjat.

Jossain vaiheessa perustin ystävieni kanssa yhdistyksen ja ryhdyimme pitämään viikottaisia tapaamisia, joissa kävimme osallistujien kanssa yhdessä läpi kaikki elämässämme kohtaamiamme haasteita ja pelkoja. Sitouduimme yhdessä rajojemme ylittämiseen. Yhdistyksen perustaminen oli itselleni valtavan suuri askel.

Omakin matkani jatkuu edelleen. Vaikka olenkin vuosien varrella kehittänyt vahvan sosiaalisen pohjan ja jutellut sadoille, jopa tuhansille ihmisille, niin uusille ihmisille jutteleminen jännittää yhä, vaikka se ei minusta ulospäin helposti näykään. Minua myös jännittää pyytää ulos ihmisiä, joita katson ylöspäin.

Vahvuuksistaan ja seikkailuistaan puhuminen on helppoa, mutta omien syvien haavojen ja pelkojen ja pimeiden puolien avaaminen on yhä vaikeaa ja vaatii todella vahvaa luottamusta. Kirjeenvaihto on tapa, jonka olen huomannut hyväksi tällaisten asioiden käsittelyyn ja olenkin sitä harrastanut paljon.

Jos ihminen haluaa olla hyvässä kunnosta, täytyy liikunnasta tehdä elämäntapa, sillä liikunnan kerran kokeileminen ei riitä. Sama on myös sosiaalisuuden kanssa.

Hyviä vinkkejä sosiaaliseen elämäntapaan ja uusien aktiivisten ihmisten tapaamiseen on muun muassa vapaaehtoistöiden tekeminen (esim. lähes kaikki isot kulttuurifestivaalit pyörivät vapaaehtoisten voimin), harrastuksissa käyminen, eri tapahtumiin osallistuminen (googlaa tai etsi facebookista hakusanalla kotikaupunki + event/tapahtuma). Oman kimppakämpän perustaminen yhdessä kaverini kanssa ja lukuisten illanviettojen järjestäminen on myös ollut itselleni valtavan rikastuttava kokemus.

Kirjojen lukemista suosittelen myös vahvasti: lukemalla saat helposti hyviä keinoja muun muassa esimerkiksi konfliktien käsittelyyn. Itse miellän itseni sekä äärimmäiseksi introvertiksi että ekstrovertiksi: tykkään olla ihmisten kanssa, mutta haluan myös viettää paljon aikaa omissa oloissani. Kaikille, jotka haluavat tutustua ja oppia hyväksymään enemmän myös omaa introverttia puoltaan, suosittelen Susan Cainin Quiet-kirjaan tutustumista.”

Seuraavaksi muutamia tärkeitä asioita Ollin tarinasta:

• Ollin tarina on erinomainen esimerkki siitä, kuinka uutteralla harjoittelulla saa tuloksia. Olli sukelsi harjoittelussaan heti melko syvään päähän: lähti töihin feissariksi sekä kävi aktiivisesti illanvietoissa ja klubeilla juttelemassa ihmisille, vaikka vaikeaa olikin! Tämä on melko äärimmäistä harjoittelua, mutta se herättää kieltämättä samalla suurta ihailua.
• Olli puhuu myös tärkeää asiaa haavoittuvuudesta ja herkkyydestä. Moni meidän yhteiskunnassa uskoo siihen, että on oltava jatkuvasti kova ja vahva.  Todellista itsevarmuutta ei kuitenkaan rakenneta valheellisen vahvuuden päälle. Ensin on opittava myös tunnustamaan heikkoutensa ja hyväksymään ne.
• Olli käyttää tarinassaan myös aktiivisesti keskustelemisen ja muiden ihmisten tarjoamaa apua. Hän jopa perusti yhdistyksen siksi, että voisi järjestää tapahtumia, joihin ihmiset voivat tulla keskustelemaan oman elämänsä haasteista! Kävin itsekin näissä tapaamisissa muutamia kertoja vuosien 2015-2016 aikana ja voin sanoa, että se teki hyvää. Paikalla oli paljon ihmisiä ja ilmapiiri oli todella hyväksyvä ja luottamusta herättävä.
• Olli tuo esiin myös mielestäni loistavan ja kekseliään viestintätavan, nimittäin kirjeenvaihdon. Kirjeet ovat toimiva tapa sekä käsitellä omia ajatuksiaan ja tunteitaan ja käydä keskusteluja asioista, joista ei ehkä kehtaisi puhua avoimesti ääneen. Olen itsekin käynyt joskus tällaista lyhyttä kirjeenvaihtoa muutaman läheiseni kanssa. Kokemus oli hyvä ja suosittelen sitä mielelläni muillekin.

Rakkaudella,

Jevgeni