Kouluttajan esittely
Luennon sisältö
Tässä osiossa esittelen itseni sekä kerron oman tarinani. Kuinka opin eroon ujoudesta? Kuinka opin nauttimaan sosiaalisista tilanteista ja ihmisten kanssa olemisesta? Tarinani on hyvin tavallinen, joten saatat löytää siitä samaistumispintaa myös omaan tilanteeseesi.
Pohdintaa
- Millaisia eroja tai yhtymäkohtia löydät oman tarinasi ja minun tarinani väliltä?
- Tunnistatko tarinastani ajatus- ja toimintamalleja, joita voisit soveltaa omalla kohdallasi?
Kouluttajan esittely
Toimin tämän kurssin kouluttajana ja siksi haluan esittäytyä sinulle sekä kertoa oman tarinani. Tätä kirjoittaessa olen pyörittänyt yritystäni Rohkeuskoulua jo reilusti yli 10 vuotta. En ole kuitenkaan ollut aina erityisen itsevarma. Pikemminkin päinvastoin.
Teen tätä työtä siksi, että olin aikoinaan todella ujo ja epävarma. Se vaivasi minua ja vaikeutti elämääni liian monella tavalla. Itsevarmuuden löytäminen vaati minulta valtavasti aikaa ja voimavaroja. Lopulta onnistuin, mutta mieleen jäi kytemään ajatus: ei tämän pitäsi olla niin hemmetin vaikeaa.
Tämä kurssi, kuten koko työurani, on syntynyt palvelemaan tätä ajatusta. Elämä täynnä sosiaalista ahdistusta on hetkittäin todella ikävä. Siksi haluan omalta osaltani kantaa pienen korteni kekoon ja auttaa edes muutamia ihmisiä vähentämään epävarmuuttaan.
Oma tarinani menee seuraavasti.
Lapsuus
Lapsuuteni oli oikeastaan aika hyvää aikaa. Siihen ei kuulunut sen suurempia järkytyksiä eikä traumoja. Sosiaalisesti en ollut erityisen rohkea lapsi, mutta en erityisen ujokaan. Koulussa en kuulunut suosituimpien joukkoon, mutta kyllä minulla kavereita oli.
Yksittäisiä ikäviä kokemuksia toki oli. Omalla kohdallani se oli satunnainen kiusatuksi tuleminen. Minun lapsuudessani elettiin vielä aikaa, jolloin kaikenlainen puoliväkivaltainen voimien mitteleminen sekä kiusaaminen olivat ilmiöitä, joita aikuiset tuntuivat katsovan sormien lävitse.
Virallisesti kiusaamista ei koulussa tietenkään sallittu. Siihen kyllä puututtiin silloin, kun sitä havaittiin. Käytännössä valtaosa tapauksista jäi aikuisilta kuitenkin huomaamatta. Me lapset saimme hakata ja ivata toisiamme hyvinkin vapaasti.
En ollut koskaan luokan heikoimpien joukossa, mutta kuitenkin sen verran heikko, että valikoiduin usein kiusaamisen kohteeksi. Tappeluissa pärjäsin parhaimmillaankin välttävästi ja valtaosan ajasta sain turpiini.
Lisäksi olin vielä sen verran herkkä, että minut sai helposti itkemään. Tämä teki minun kiusaamisesta tietenkin palkitsevaa. Herkkiksiä kiusattiin, kovanaamat taas säästyivät kiusaamiselta.
En kuitenkaan koe, että kiusaaminen olisi jättänyt minuun erityisen suuria jälkiä. Toki harmitti ottaa turpiin, mutta sitä ei tapahtunut niin usein, että siitä olisi muodostunut minulle sen suurempaa ongelmaa.
Tässä auttoi varmaan sekin, etten ollut ainoa kiusaamisen kohde, vaan useimpia muitakin kiusattiin melko tasapuolisesti. Muunlaista todellisuutta emme tunteneet. Mieleemme ei varmaan edes tullut, ettei kiusaaminen ole aivan normaalia.
Nuoruus: Ongelmat alkavat
Onnellisen lapsuuden jälkeen alkoi teini-ikä. Siinä vaiheessa sosiaalisuuteni ongelmat nousivat pintaan. Ne alkoivat uskoakseni siitä, kun jättäydyin ratkaisevassa vaiheessa pois sosiaalisesta elämästä.
Teini-iän koittaessa jumituin käytännössä useaksi vuodeksi kotiin tietokoneelleni istumaan. Kyllä minulla kavereita oli, mutta lähinnä sellaisia, joiden kanssa tapasimme toisiamme vain kahden kesken. Silloinkin lähinnä istuimme yhdessä tietokoneella. Varsinaista suurempaa kaveriporukkaa ei minulla pitkiin aikoihin ollut.
Tykkäsin kovasti kotona olemisesta ja tietokoneen näpräilystä, mutta jäin paitsi nuoruuteen kuuluvista riennoista. En käynyt ystävieni kotibileissä enkä kaverieni lailla pyörinyt kylillä maistelemassa alkoholia ja tupakkia. En oikeastaan tehnyt mitään muutakaan. Istuin vain kotona koneella.
Se, ettei pyöri kotibileissä tai kylillä saattaa kuulostaa ihan järkevältä. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Siihen on syynsä, miksi teinit pyörivät ystäviensä kanssa kylillä ja rälläävät kotibileissä.
Kyseessä on sosiaalisaatioprosessi, jonka aikana nuori ihminen oppii sosiaalisia taitoja, joukkoon kuulumista sekä norminmukaista käyttäytymistä. Jos sosialisaatio jää läpikäymättä, johtaa se helposti siihen, että sosiaalisten taitojen kehittyminen hidastuu tai pysähtyy.
Käytännössä ihminen ei siis opi aikuisuuden kannalta tärkeitä taitoja.
Ja kyllähän asia itseänikin vaivasi. Tietokoneensa kanssa naimisissa olevia kutsuttiin niihin aikoihin nörteiksi, eikä se ollut mikään kehu. Nörttiyttä pidettiin nolona ja naurettavana. Sellaiseksi minäkin tunsin itseni. Kun ystäväni olivat ihmisten ilmoilla pitämässä hauskaa ja tutustumassa tyttöihin, minä istuin yksin kotonani.
Yritin kyllä, mutta tulokset olivat lannistavia...
Ymmärsin kyllä, että on nähtävä vaivaa, jos haluaa olla onnellinen. Tiesin hyvin, että yksin kotiin sulkeutuminen ei johtaisi mihinkään hyvään. Siksi pyrin toisinaan haastamaan itseäni ja lähtemään esimerkiksi ystävieni kanssa illanviettoon.
Ongelmaksi muodostui se, etten osannut olla sellainen, jolla olisi illanvietoissa hauskaa. Olin joko hiljaisena seinäkukkasena tai sitten päästelin suustani sammakoita ja nolasin itseni.
Koska valtaosa ajastani kului kotioloissa, sain ratkaisevasti vähemmän harjoitusta sosiaalisista tilanteista. Siksi en käytännössä osannut toimia niissä. En tiennyt, mitä tulee tehdä tai sanoa.
Nämä epäonnistumisen kokemukset lannistivat minua entisestään. Sosiaalisiin tilanteisiin ei huvittanut edes hakeutua, sillä oletin, että mokaan niissä kuitenkin.
Muodostui tyypillinen kierre: en halunnut hakeutua sosiaalisiin tilanteisiin, sillä oletin epäonnistuvani niissä. Näin en saanut harjoitusta, mikä johti siihen, että taitoni eivät kehittyneet. Siten varmistin, että epäonnistun myös jatkossa.
Pelastus löytyi nettikavereista
Ensimmäinen pelastava askel orastavan syrjäytymiskierteen katkaisussa oli nettikavereiden löytäminen. Vietin paljon aikaa silloin suositussa MSN Messenger -viestisovelluksessa, Suomi24 -chatissä sekä muutamilla nettifoorumeilla. Näin onnistuin löytämään itselleni muutamia kavereita.
Nettikavereiden kanssa pystyin harjoittelemaan keskustelemista, vaikkakin vain sähköisesti. Tämä oli todella hyödyllistä. Opin ymmärtämään sitä, miten ihmisten kanssa keskustellaan ja opin olemaan sähköisissä keskusteluissa kuin kotonani.
Huomasin, että osaan tarvittaessa olla jopa sellainen rento vitsiniekka, jonka jutuille muut chättäilijät naureskelivat!
Muutamista nettikavereista tuli pikkuhiljaa ystäviä myös elävän elämän puolella. Kävimme välillä kahvittelemassa ja kävelyillä, jolloin aloin saamaan kokemusta myös elävän elämän sosiaalisista tilanteista. Olin silti melko jäinen kaveri, mutta pikkuhiljaa aloin kokemaan, että kuljen oikeaan suuntaan.
Onni oli myös se, että osa nettikavereistani oli tyttöjä. Aiemmin olin kokenut valtavaa epävarmuutta juuri tyttöjen kanssa juttelusta. Pelkäsin kovasti sosiaalisia tilanteita, joihin liittyi naispuolisia henkilöitä. Nyt vihdoinkin pääsin totuttelemaan myös heidän seuraansa.
Tämän seurauksena opin pikkuhiljaa huomaamaan, että naisten seurassa oleminen ei ole lopulta sen kummallisempaa kuin miespuolisten ystävienikään seura. Kuulostaa hurjalta, mutta tämä oli minulle aikoinaan valtavan suuri oivallus.
Itse toki unelmoin, että joku näistä naispuolisista ystävistäni olisi nähnyt minut muullakin tavoin kuin vain kaverina. Sellaista onnea en kuitenkaan vielä noina vuosina saanut kokea. Sen aika oli vasta tulevaisuudessa.
Vauhti kiihtyy ja suunta on oikea
Tässä vaiheessa aloin lähestymään täysi-ikäisyyttä. Pienestä kehittymisestä huolimatta olin edelleen todella epävarma sekä melko yksinäinen. Valtaosa ajasta kului edelleenkin yksin kotona tietokonepelien äärellä istuskellessa.
Seuraava onnenkantamoinen oli se, että löysin sattumalta Self Help- eli itseapukirjallisuuden. Elettiin aikaa, jolloin kyseinen kirjallisuuden laji alkoi rantautumaan toden teolla myös Suomeen. Kirjoissa neuvottiin, kuinka ihminen voi esimerkiksi saavuttaa unelmansa, menestyä tai vaikkapa oppia sosiaalisesti itsevarmaksi.
Aloin ahmimaan näitä kirjoja toden teolla. Ystäväni tietysti naureskelivat lukuinnolleni, mutta itse koin kirjat todella motivoivina ja toivoa herättävinä.
Usein näissä kirjoissa oli ryysyistä rikkauksiin -tyyppisiä tarinoita. Niissä ihmiset onnistuivat kovan työn ja rautaisen asenteen avulla voittamaan elämässään olevat ongelmat ja toteuttamaan unelmansa. Kirjoja lukiessani minunkin päähäni syntyi lamppu: jos nuo ovat onnistuneet, niin miksi en itsekin pystyisi samaan?
En tätä vielä tuolloin tajunnut, mutta näiden kirjojen ansiosta minäkuvani alkoi muuttumaan. En enää suhtautunut itseeni voimattomana raukkana, joka on tilanteensa vanki. Sen sijaan aloin nähdä itseni tyyppinä, jolla ehkä toistaiseksi menee huonosti, mutta joka tulee kyllä vielä ratkaisemaan ongelmansa.
Itsensä kehittäminen alkaa...
Kasvavan motivaation ja pikkuhiljaa parantuvan minäkuvan ansiosta aloin käymään yhä hanakammin haasteitteni kimppuun.
Rupesin sosiaalisesti aktiiviseksi. Chättäilin sekä juttelin ihmisten kanssa niin paljon kuin vain jaksoin. Usein olin aivan loppu, sillä sosiaaliset tilanteet olivat minulle edelleen todella kuluttavia.
Vaikka olin onnistunut lisäämään aktiivisuuttani, pelko sosiaalisia tilanteita kohtaan ei ollut kadonnut vielä mihinkään. Valtaosan ajasta olin ihmisten seurassa kauhusta kankeana, vaikka yritinkin olla näyttämättä sitä ulospäin. Pelosta huolimatta tein parhaani ja ajan kanssa aloin huomaamaan, että kehitystä tapahtuu.
Mitä enemmän aikaa vietin ihmisten seurassa, sitä rennommaksi muutuin. Kehitys oli todella hidasta, mutta sitä sentään oli. Pelko ei kadonnut, mutta väheni sen verran, että jokainen tilanne ei enää tuntunut hirveältä kidutukselta.
Samalla opin huomaamaan, että useimmat ihmiset ovat pohjimmiltaan varsin loistavia tyyppejä. Aiemmin olin ajatellut, että useimmat ihmiset ovat tavalla tai toisella ikäviä. Pidin ihmisiä epäluotettavina, ilkeinä, itsekkäinä ja muuta vastaavaa.
Itse en sitä tajunnut, mutta kielteinen ihmiskuva lisäsi sosiaalisten tilanteiden pelkoani. Olin ihmisten seurassa varautunut, mikä teki heidän seurassaan olemisesta vaikeampaa. On vaikeaa olla rento, jos on jatkuvasti varautunut!
Pikkuhiljaa opin onneksi huomaamaan, että ihmiset ovat keskimäärin hyviä tyyppejä. Heidän seurastaan voi nauttia ilman, että tarvitsee jatkuvasti suojella itseään. Tämän sisäistäminen oli tärkeä askel omassa tarinassani.
...ja menee heti överiksi
Sosiaalisuuden harjoittelu meni minulta nopeasti hieman överiksi. En osannut jännittämiseni ja kauhuni vuoksi olla sosiaalisissa tilanteissa rento, vaan rupesin suorittamaan sosiaalisia tilanteita voimalla ja väkisin.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kompensoin jännittämistä omalla aktiivisuudellani. Työnsin nokkani joka ikiseen keskusteluun ja olin jatkuvasti äänessä. Jos paikalla oli uusia ihmisiä, yritin tutustua aivan jokaiseen. En ollut hetkeäkään hiljaa!
Tuntui, että jatkuvaa sosiaalista ahdistusta oli tällä tavoin helpompi kestää. Aktiivinen toiminta auttoi sietämään ahdistuksen tunnetta. Ahdistusta ei huomaa, kun vaan käy jatkuvasti tulta päin, vaikka sitten väkisin.
Harjoittelun näkökulmasta tämä oli toimivaa, mutta olin varmasti todella rasittava kaveri. Lisäksi sosiaalinen tilannetajuni oli toistaiseksi olematon, joten päästelin jatkuvasti suustani ihan vääriä asioita. Jälkeenpäin toimintani aina hävetti, mutta en silloin vielä osannut muutakaan.
Ihmiset kuitenkin sietivät minua, mistä olen todella kiitollinen. Pikkuhiljaa sosiaaliset taitoni ja tilannetaju kehittyivätkin ja opin käyttäytymään paljon hillitymmin.
Taitojen ja tilannetajun kehittyessä väheni myös jännittämiseni. Opin luottamaan siihen, että selviän kyllä. Jos tietää selviävänsä, ei tarvitse jännittää.
Omistaudun itseni kehittämiselle
Parikymppisenä perustin harjoitteluni tueksi Elä Paremmin -blogini. Blogiini kirjoittelin pohdintoja ihmissuhteista, sosiaalisista taidoista, tavoitteiden asettamisesta, unelmien saavuttamisesta ja muista self help -tyyppisistä aiheista.
Aluksi kirjoitin todella paljon, jopa useita tekstejä päivässä. Lisäksi luin edelleen aktiivisesti itseapukirjallisuutta sekä muiden ihmisten blogeja, joissa käsiteltiin samoja aiheita.
Kaikki tämä pohdiskelu ja kirjoittelu auttoi. Aloin hahmottamaan paremmin sitä, mitkä ajatus- ja toimintamallini olivat hyödyllisiä ja mitkä taas haitallisia. Työstin aktiivisesti haitallisia tapojani ja opettelin niiden tilalle jotakin hyödyllisempää.
Tätä vaihetta kesti pari vuotta ja sen vaikutus elämääni oli todella merkittävä.
Oho! Vihdoin pystyn samaan kuin muutkin!
Noin 24 -vuotiaana aloin huomaamaan, että pärjään sosiaalisissa tilanteissa viimeinkin suurinpiirtein yhtä hyvin kuin muutkin. En kokenut enää olevani erityisen ujo. En enää kokenut jatkuvaa tarvetta sosiaalisista tilanteista pakenemiseen ja niiden välttelyyn.
Toki monet tilanteet tuntuivat edelleen todella jännittäviltä. Toki tunsin edelleen monessa tilanteessa vahvaa ahdistusta. Toki erilaisia epäonnistumisia ja noloja hetkiä tapahtui aina välillä. Mutta niinhän niitä tapahtuu jokaiselle.
Aloin vihdoinkin uskomaan, että olen saavuttanut sen, mitä alunperin lähdin hakemaan: parempaa sosiaalista toimintakykyä.
Tulikokeeni oli ulkomaille muuttaminen vaihto-opintojen merkeissä. Muutin puoleksi vuodeksi Espanjaan ja olin vihdoinkin sosiaalisista taidoistani niin varma, että en edes hankkinut etukäteen itselleni asuntoa. Pelotti kyllä aivan helvetisti, mutta lopulta onnistuin parissa päivässä löytämään asunnon ja aloittamaan elämäni ulkomailla.
Puoli vuotta meni hyvin. Sain kavereita, deittailin paikallisia tyttöjä, pärjäsin koulussa. Vihdoinkin, vuosikausien suorittamisen ja väkinäisen itseni kehittämisen jälkeen sain kokea olevani kuin kuka tahansa muukin.
Matka jatkuu edelleen
Kaikesta tästä on kulunut jo paljon vuosia. Varsinainen sosiaaliseen itsevarmuuteen ja itsetuntoon liittyvä itseni kehittäminen ei ole koskaan täysin loppunut. Pyrin edelleen oppimaan uutta sekä hiomaan särmiäni.
Nykyään katson näitä aiheita ennemmin jo ammattilaisen näkökulmasta. Takana on yli 10 vuotta muiden valmentamista sekä mielenterveyden parissa toimimista. Olen myös hankkinut formaalin koulutuksen ja valmistun pian psykologian maisteriksi. Tarkoituksenani on jatkaa työtä suomalaisten itsetunnon ja sosiaalisen toimintakyvyn eteen myös tulevaisuudessa.
Lopuksi haluan sanoa, että muistan edelleen, miltä tuntui olla syvästi ujo ja epävarma. Miltä tuntui kokea huonouden ja alemmuuden tunnetta muihin nähden. Miltä tuntui pelätä jatkuvasti tuiki tavallisia arkisia tilanteita.
Tämän kurssin tekstien kautta en puhu vain sinulle, vaan myös entiselle itselleni. Kurssi sisältää ajatuksia, joita itseni olisi ollut hyvä kuulla vuosia ja vuosia sitten. Uskon, että myös sinä saatat kokea monet niistä hyödyllisiksi.
Rakkaudella,
Jevgeni
Seuraava sisältö:
4. Harjoitus: Oma tarinasi
Harjoitus: Oma tarinasi
Seuraavassa osiossa pääset tekemään ensimmäisen harjoituksesi. Tsemppiä urakkaan!