Hei ja tervetuloa seuraavan sisällön pariin! Jatkamme edelleen konfliktiteeman parissa. Tänään tarkastelemme jälleen yhtä seikkaa, joka voi lisätä meissä konfliktien pelkoa ja siten vahingoittaa sosiaalista itsevarmuutta. Tällä kertaa tämä seikka on meidän inhimillinen taipumuksemme konfliktien uhan ja vakavuuden yliarvioimiseen.

Kuten kurssin alkupuolella todettiin, yksi keskeisin, sosiaalista ahdistusta ja pelkoja ylläpitävä tekijä on ns. ylikorostunut uhka-arvio. Se tarkoittaa sitä, että arvioimme elämämme monet tilanteet huomattavasti uhkaavammiksi, kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Tämä voi sekä ylläpitää, että vahvistaa pelkojamme.

Pahimmillaan kyse voi olla itseään ruokkivasta, kielteisestä kierteestä. Mitä ahdistuneempia ja pelokkaampia olemme, sitä uhkaavimmiksi ja vaarallisemmiksi elämämme eri tilanteet koemme ja sitä enemmän ahdistusta ja pelkoa päädymme tuntemaan.

Tämän vuoksi puhumme tällä kurssilla niin paljon siitä, kuinka useimmat tilanteet, vaikka ehkä hankalia ja uhkaavia toisinaan ovatkin, eivät ole kuitenkaan todellisuudessa ihan niin uhkaavia, kuin miltä omasta mielestämme vaikuttaa.

Pyrimme siis tarkastelemaan todellisuutta mieluummin sen kautta, millainen se oikeasti on, kuin sen kautta, millainen se meidän omasta mielestämme on, sillä oma näkemyksemme on pelkojen ja ahdistuksen vuoksi usein hieman vääristynyt.

Täsmälleen samasta asiasta tulemme puhumaan myös tänään, tällä kertaa konfliktien yhteydessä. Me nimittäin arvioimme konfliktien uhan sekä niiden vakavuuden herkästi paljon suuremmaksi, kuin mitä se todellisuudessa on.

Käsitellään ensin itse konfliktin syntymisen uhkaa:

On totta, että toisinaan elämäämme ilmaantuu kaikenlaisia konflikteja. On totta, että osa niistä voi olla todella syvästi ahdistavia ja epämiellyttäviä. Mitä enemmän sellaisia kokee, sitä vähemmän niitä haluaa kokea uudestaan. Konfliktien pelko voi siis kasvaa.

Tähän voi vaikuttaa myös aiemmin käsittelemämme saatavuusharha. Mitä enemmän olemme jo kokeneet elämässämme konflikteja ja mitä tuoreempana ne muistissamme ovat, sitä todennäköisemmältä uusienkin konfliktien syntyminen voi vaikuttaa. Uhka-arviomme konfliktien syntymisen todennäköisyydestä kohoaa.

Koska emme uusia konflikteja todennäköisesti halua, pyrimme toimimaan siten, että uusia konflikteja ei syntyisi. Varomme sanomisiamme ja tekemisiämme ja vältämme asettumasta poikkiteloin muiden kanssa. Muutumme siis varovaisemmiksi. Konfliktien välttämisen kannalta tämä onkin sinänsä järkevää: mitä enemmän varoo, sitä todennäköisemmin konfliktit myös onnistuu välttämään.

Sosiaalisen itsevarmuuden kannalta liiallinen varominen on kuitenkin ongelma. Mitä aktiivisemmin varomme itseämme ja sanomisiamme sosiaalisissa tilanteissa, sitä vaikeammaksi niissä oleminen muuttuu. Ei ole mukavaa olla jatkuvasti varuillaan! Sellainen ei ole kovinkaan nautinnollista sosiaalisuutta. Ja jos sosiaalisuus ei ole nautinnollista, miksi edes haluaisimme olla sosiaalisia?

Siksi onkin tärkeää onnistua löytämään juuri itselleen sopiva tasapaino toisaalta konfliktien välttämisen ja toisaalta rennon sosiaalisuuden välillä. On hyvä varoa turhien konfliktien leimahtamista, mutta turhan paljoa ei kuitenkaan pitäisi varoa, sillä se tekee muiden kanssa olemisesta raskasta. Tällaisen tasapainon löytyminen ei välttämättä ole helppoa.

Yksi sen löytymistä helpottava asia on sen ymmärtäminen, ettei konflikteja synny lopulta kovinkaan helposti tai usein. Päinvastoin, konfliktit ovat hyvin harvinainen asia useimpien ihmisten elämässä. Silloin kun niitä kuitenkin on, ne ovat yleensä niin raskaita ja kivuliaita, että ne pelottavat sitten senkin edestä.

Varsinkin sellaisia epäreiluja ja ansaitsemattomia konflikteja ilmaantuu elämäämme hyvin harvoin. Useimpiin elämämme konfliktitilanteiden syntymiseen löytyy syyllinen myös itsestämme. Vanha kliseinen sanonta ”tappeluun tarvitaan kaksi” pitää tässä pitkälti paikkaansa. Olemme itse mukana useimpien elämämme konfliktitilanteiden syntymisessä.

Sen sijaan niitä ikävimpiä, eli epäreiluja ja täysin ansaitsemattomia konflikteja, joissa emme ole itse tehneet mitään väärää, vaan joudumme vedetyksi mukaan konfliktiin muiden ihmisten asiattoman ja ikävän toiminnan vuoksi, on lopulta todella vähän. Niitäkin kyllä on, mutta ei niin paljoa, että sillä voisi perustella jatkuvaa, ylikorostunutta varuillaan olemista. Vaara ja uhka ei ole niin suuri. Se yleensä lähinnä vaikuttaa siltä saatavuusharhan, aiempien ikävien kokemusten ja oman ylikorostuneen uhka-arviomme vuoksi. Pääasiassa saisimme olla aivan rauhassa, vaikka emme olisikaan jatkuvasti niin varuillamme.

Sama pätee myös konfliktien vakavuuteen.

On totta, että elämäämme mahtuu toisinaan myös hyvin vakavia konflikteja. Tärkeää on muistaa kuitenkin myös se, että lopulta hyvin pieni osa elämämme konflikteista on vakavia. Useimmat ovat lähinnä pieniä kiistoja ja riitoja, jotka kestävät vain pienen hetken ja joista ei jää elämäämme sen kummempaa kielteistä jälkeä. Ikäviä ja raskaita tällaiset pienetkin konfliktit ovat, mutta peruuttamatonta ja pitkäkestoista vahinkoa ne eivät aiheuta. Ja nämä pienetkin konfliktit ovat verrattain harvinaisia.

Kun elämäämme sitten kuitenkin ilmaantuu aidosti vakavia konflikteja, ei siinä vaiheessa toki kovin paljoa lohduta se, että ne ovat äärimmäisen harvinaisia. Kyseessä on siis sama perusongelma, kuin monessa muussakin sosiaalisten pelkojemme kohteessa. Vaikka vaara on melko epätodennäköinen, se on silti olemassa. Jos ja kun se realisoituu, on siitä silloin hauskuus kaukana.

Tämän vuoksi jännitämmekin monia asioita ikään kuin ”varmuuden vuoksi”. Vaikka periaatteessa tiedostamme, että vaara on yleensä hyvin vähäinen, on se kuitenkin toteutuessaan sen verran vakava, että päädymme varomaan ihan vain varmuuden vuoksi. Ja tavallaan se onkin perusteltavissa. Tässä ei siksi ole ”oikeita”  tai ”vääriä” tapoja toimia. Jokaisen on löydettävä juuri itselleen sopiva tasapaino aktiivisen varomisen ja toisaalta sen luottamuksen välille, että mitään vakavaa ei kuitenkaan todennäköisesti tapahdu.

Liiallinen varovaisuus voi muokata ihmiskuvaamme kielteiseen suuntaan

Jatkuvalla konfliktitilanteiden syntymisen varomisella on vielä yksi ikävä vaikutus. Sen lisäksi, että jatkuva varominen tekee elämämme sosiaalisista tilanteista raskaita, se voi myös muokata ihmiskuvaamme kielteiseen suuntaan.

Jos jatkuvasti tarkastelemme elämämme sosiaalisia tilanteita ja muita ihmisiä siitä näkökulmasta, että he ovat potentiaalisia konfliktien ja ikävien tilanteiden aiheuttajia, saatamme ajan kanssa oppia myös näkemään ihmiset esimerkiksi korostuneen konfliktihakuisina, epäluotettavina, helposti suuttuvina tai epävakaina.

Mitä vahvemmin tällaista uskomme muista ihmisistä, sitä järkevämpänä heidän varomisensakin näyttäytyy. Kyseessä on jälleen yksi, sosiaalista eristäytyneisyyttä vahvistava tekijä. Kun emme osaa nähdä muita ihmisiä myönteisessä valossa, emme myöskään halua yhtä kovasti olla heidän seurassaan.

Onkin tärkeää muistaa, että useimmat ihmiset eivät halua elämäänsä konflikteja yhtään sen enempää, kuin mekään. Päinvastoin, useimmat muutkin välttelevät konflikteja. Tämä on hyvä asia. Kun sekä me itse, että muut varomme konflikteja, on epätodennäköisempää, että niitä myöskään syntyy.

Tämän sisällön keskeinen viesti on siis tämä: Vaikka jokaisen elämässä on aika ajoin konflikteja, niitä ilmaantuu elämään harvemmin ja ne ovat harvoin ihan niin vakavia, kuin lähtökohtaisesti pelkäämme. Useimmat muutkin pyrkivät välttämään konflikteja ja siksi useimmat meistä saavat valtaosan ajasta elää varsin rauhallista ja konfliktivapaata elämää.