Muistan, kuinka olin aikoinani elämäni ensimmäistä kertaa baarissa. Olin juuri täyttänyt 18 ja taisi olla vappuaatto. Olin liikkellä muutaman ystäväni kanssa, jotka kaikki olivat minua itsevarmempia ja sosiaalisesti kyvykkäämpiä.

Illan mittaan seurueeseemme hakeutui pari puolituttua naispuolista henkilöä. Ystäväni alkoivat kannustaa minua tutustumaan näihin uusiin henkilöihin ja pyytää heitä vaikkapa tanssimaan. ”Sen kuin menet ja alat juttelemaan heille, kyllä se siitä lähtee, ei naisten kanssa juttelu ole mitään rakettitiedettä!”.

Niin. Nyt 10 vuotta myöhemmin tiedän itsekin, ettei uusille ihmisille jutustelu ole mitään rakettitiedettä, vaan oikeastaan melko helppoa ja hyvin hauskaa puuhaa.

Silloin 18-vuotiaana tuo kannustavaksi tarkoitettu kehotus oli minun kuitenkin täysin mahdoton hyväksyä. On vaikeaa uskoa, että ”sen kuin menet ja alat juttelemaan ja kyllä se siitä lähtee” voi olla millään tavalla totta, kun kaikki omat, aiemmat kokemukseni kertoivat ihan muuta!

Omien siihen astisten kokemusteni mukaan uusille ihmisille jutustelu on hämmentävää, pelottavaa ja vaarallista, sillä tilanteen voi mokata monella tavallla ja siinä sivussa nolata itsensä.

Ystäväni siis käytännössä uskoivat johonkin, mihin minä en uskonut. Heidän mielestään muille jutustelu oli helppoa, minun mielestäni vaikeaa.

Tällaisissa tilanteissa eteemme piirtyy ristiriita: Ketä uskoa? Kenen totuus on totuudellisempi? Uskonko mieluummin itseäni vai muita?

Koska en siihen aikaan ollut kovin hyvä myöskään pitämään puoliani, taivuin lopulta ystävieni kehotuksiin. Menin siis jutustelemaan näille uusille tutuille, vaikka pelottikin hirveästi. Ja suureksi yllätyksekseni jutustelu sujui oikeastaan ihan hyvin. Ei meistä sen kummempia ystäviä heidän kanssaan tullut, mutta kävimme muutamia ihan kivoja keskusteluja.

Käytännössä siis valitsin ystävieni tyrkyttämän totuuden (”kyllä se sujuu hyvin!”) oman totuuteni (”ei tästä kuitenkaan tule mitään!”) sijaan. Ja hyvä niin, koska ystäväni olivat siinä tilanteessa oikeassa. Kyllä se jutustelu sujui hyvin.

Samantapainen dynamiikka vallitsee jossain määrin myös tällä verkkokurssillamme. Täällä minä toistuvasti kerron sinulle, kuinka ”sen kuin menet ja kokeilet, kyllä se hyvin menee!”. Tämä sama kehotus toistuu läpi tämän kurssin monessa eri muodoissa:

• ”Anna uusille tilanteille mahdollisuus, kyllä ne hyvin sujuvat!”
• ”Luota muihin ihmisiin, koska useimmat ovat luotettavia!”
• ”Päästä muut ihmiset lähellesi, sillä useimmat meistä ovat hyväntahtoisia!”
• ”Älä pelkää epäonnistumisia, sillä tuskin kukaan välittää niistä tai edes huomaa niitä!”

Käytännössä siis tarjoan sinulle omaa ”totuuttani”. Ja kokemuksesta tiedän kyllä, kuinka vaikeaa kaikkeen tuohon voi olla uskoa! Erityisesti silloin, kun omat kokemuksemme ovat ristiriidassa tuollaisten väitteiden kanssa, voivat nuo tuntua naiivilta hölynpölyltä.

Joudut käytännössä tekemään valinnan kahden totuuden välillä. Uskotko mieluummin itseäsi, vai jotakuta muuta? Tässä tapauksessa joku muu olen tietysti minä, mutta tämä sama tilanne tulee toistuvasti vastaan jokaisen omassakin arjessaan. Olet ehkä kuullut joskus omiltakin ystäviltäsi samantapaisia kehotuksia. ”Kyllä se hyvin menee!”

Tällaisissa tilanteissa on hyvin helppoa uskoa ennen kaikkea itseämme. ”Kyllähän minä itse tiedän paremmin, millaista on olla minä ja kuinka minun kannattaisi toimia!”. Saatamme ajatella, että muiden neuvot eivät päde meihin, sillä muut eivät tunne tilannettamme yhtä yksityiskohtaisesti, kuin itse tunnemme sen.

Ja sinänsähän tuo on ihan totta. Ei ole hyvä suostua kaikkeen, mitä muut ehdottavat ja on tärkeää osata pitää puoliaan ystävien ja muiden painostusta vastaan.

On kuitenkin tärkeää osata ottaa huomioon myös se, että toisinaan muiden rajallinen itsemme liittyvä tietämys on myös hyvä asia. Olemme itse taipuvaisia ajattelemaan itseämme omien heikkouksiemme ja rajoitustemme kautta. Sivulliset ihmiset taas näkevät herkemmin vahvuutemme ja myönteisen potentiaalimme.

Sivulliset ihmiset ovat usein myös meitä kokeneempia jossain aiheessa, kuten tässä tapauksessa sosiaalisissa tilanteissa ja itsevarmuudessa. Oppiminen taas on usein tehokkainta, kun kuuntelemme ihmisiä, jotka ovat meitä kokeneempia ja oppineempia.

Helppoa ja mukavaa se ei tosin aina ole. Kohtaan itse nykyään samaa ilmiötä liiketoiminnan kehittämisessä. Minulla on oma yritys, jota pyöritän ja jolla elätän itseni. Toisinaan käytän liiketoimintani kehittämiseen erilaisia ”mentoreita”, eli kokeneempia yrittäjiä. He antavat minulle neuvoja asioista, joista en itse tiedä tarpeeksi ja joissa he ovat minua kokeneempia.

Ja se on aivan hirveää! Heidän neuvonsa kun sisältävät usein kehotuksia tehdä asioita eri tavoin, kuin itse haluaisin ne tehdä! He saattavat kehottaa esimerkiksi soittamaan useita myyntipuheluita joka ikinen päivä, sillä sillä tavalla saa enemmän kauppaa tehtyä. Minä kuitenkin inhoan soittaa myyntipuheluita, sillä se on ahdistavaa ja pelottavaa! Ymmärrän kuitenkin, että kokeneempina yrittäjinä heillä on todennäköisesti enemmän ymmärrystä aiheesta, kuin minulla. En haluaisi tehdä, kuten he sanovat, mutta annan kyllä mahdollisuuden sille, että he ovat sanomisissaan oikeassa.

Tämän päivän sisällön keskeinen viesti onkin juuri tämä:

Pyri antamaan useammin mahdollisuus sille, että sosiaaliset tilanteet voivat sujua ihan hyvin, vaikka itsesi siihen olisikin vaikeaa uskoa. Anna mahdollisuus sille, että onnistut, vaikka et itse siihen niin uskoisikaan. Anna mahdollisuus sille, että mitään ikävää ei todennäköisesti tapahdu, vaikka se olisikin mielessäsi päällimmäisenä asiana.

Sillä useimmat elämämme sosiaaliset tilanteet sujuvat oikeasti ihan hyvin.

Rakkaudella,

Jevgeni

PS. On toki myös paljon tilanteita, joissa kannattaa ehdottomasti uskoa mieluummin itseään, kuin muita. Esimerkiksi pahantahtoisen kritiikin saamisen kohdalla asia voi olla näin. Jos joku sanoo meille ikäviä asioita, jotka tiedämme epätosiksi, lienee parempi luottaa omaan arvioomme itsestämme, ei toisten tarjoilemaan, todellista kielteisempään arvioon.