Kun joudumme päättämään, kuinka toimimme eri tilanteissa, törmäämme usein tunteen ja järjen ristiriitaan. Tunne sanoo yhtä, järki sanoo toista. Kuinka valita näiden välillä? Seuratakko tunnetta, vai järkeä?

Tämä on hyvin toistuva ilmiö myös silloin, kun pohdimme, hakeutuako johonkin haastavaan sosiaalisiin tilanteeseen vaiko perääntyä siitä. Kuvitellaan, että haluan esimerkiksi pyytää ihastustani treffeille. Se tuntuu kuitenkin todella vaikealta.

Yritän ensin ratkaista tilanteen järkeilemällä:

Järjellä ajatellen pahin asia, mitä voi tapahtua on se, että ihastukseni torjuu minut. Järjellä ajatellen kestän kyllä torjutuksi tulemisen.

Järjellä ajatellen treffeille pyytäminen kannattaa, sillä hänestä voi tulla elämänkumppanini ja tärkeä ihminen koko loppuelämäni ajaksi. Järjellä ajatellen pienen hetken kestävä epämukava olo on kyllä sen arvoista.

Järjellä ajatellen pyytäminen kannattaa siksikin, että sitten tietää ainakin kokeilleensa, eikä jää katumaan.

Järjellä ajatellen pyytäminen myös kehittää minua. Vaikka tulisinkin torjutuksi, pääsen ainakin kehittämään itsevarmuuttani.

Järjellä ajatellen treffiehdotuksen tekeminen siis todellakin kannattaa. Asiahan on aivan ilmiselvä.

Mutta samalla tunne huutaa että EI EI EI! En oikein tiedä miksi, mutta treffiehdotuksen tekeminen tuntuu niin vaikealta, niin ahdistavalta!

Usein tunne osoittautuu voimakkaammaksi. Vaikka kuinka ”järjellä ajatellen” tietäisimme jonkin toiminnan kannattavan, emme silti välttämättä onnistu tekemään sitä!

Vaikka tiedän, että treffiehdotus pitäisi tehdä, en tee sitä. Luovutan ja vetäydyn. Jälleen kerran.

Tämä konflikti järjen ja tunteen välillä on hyvin toistuva ja yleinen ilmiö. Sanat ”järki” ja ”tunne” ovat tosin hyvin yksinkertaistava keino kuvata kaikkea sitä, mitä psyykeessämme näinä hetkinä tapahtuu, mutta ne kuvaavat kuitenkin tarpeeksi hyvin tilanteita, joissa näemme jonkin toiminnan olevan kannattavaa, mutta emme silti toteuta sitä.

Seuraavaksi esittelen keinon, jolla näitä ”järjen” ja ”tunteen” konflikteja voi saada ainakin hieman helpotettua.

Keskeistä tässä on ymmärtää, että emme tee valintaa järjen ja tunteen välillä aivan tasaveroisesti:

Tunne on usein paljon ”lähempänä” meitä, se painaa vaakakupissamme enemmän. Kun meillä on kehossamme ja mielessämme paha olla, on se todella vahva valintaamme vaikuttava tekijä. Vaikka kuinka tietäisimme, että jokin asia on ”järkevä”, emme valitse sitä, jos se merkitsee pahan olon jatkumista. Haluamme mahdollisimman helposti ja nopeasti eroon pahasta olosta.

Lähtökohtaisesti vaakakuppi kallistuu siksi yleensä tunteen puolelle. Hyvän olon ja turvallisuuden kaipuumme on niin voimakas.

Voimme pyrkiä tasapainottamaan tätä valintaa ottamalla huomioon seuraavat asiat:

Ensinnäkään me emme todellisuudessa valitse näissä tilanteissa pahan olon ja hyvän olon välillä:

Oikeasti valinta tehdään kahden pahan olon välillä. Voimme kokea pahaa oloa tässä ja nyt siksi, että hakeudumme tilanteeseen, jossa tunnemme olomme epävarmaksi ja turvattomaksi.

Toisaalta voimme väistää tilannetta ja perääntyä siitä. Silloin kuitenkin koemme pahaa oloa morkkiksen muodossa, minkä lisäksi tällä tavoin ongelmamme ei ainakaan poistu. Jos emme opetelle epävarmuudesta eroon harjoittelemalla tällaisia sosiaalisia tilanteita, tulemme törmäämään siihen aina uudestaan ja uudestaan elämämme aikana. Emme käytännössä väistä kipua, vaan siirrämme sen vain myöhemmäksi.

Pitkällä aikavälillä kivuttomin ratkaisu onkin pahan olon kohtaaminen nyt ja tässä. Siksi ”järkeen” uskominen ja tunteen kuuntelematta jättäminen voi kannattaa.

Toiseksi, paha olo ei aina kerro todellisesta vaarasta:

Yksi syy siihen, miksi ”tunne” on meille niin voimakas ja ohjaava tekijä, on se, että paha olo on psyykeemme viesti jostain vaarallisesta ja uhkaavasta. Olemme oppineet väistämään tilanteita, jotka ”tuntuvat pahalta”, sillä tulkitsemme nämä tilanteet jollain tavalla haitallisiksi. Sellaisiksi, joihin ei kannata hakeutua.

Kaikki pahalta tuntuvat tilanteet eivät kuitenkaan ole oikeasti vaarallisia tai haitallisia. Psyykeemme kuitenkin usein tulkitsee vaarattomia tilanteita vaarallisiksi useista eri syistä. Aiemmat huonot kokemukset, alhainen minäpystyvyyden taso, heikko luottamus omiin kykyihin ja muut aiemmin tällä kurssilla mainitut seikat aiheuttavat sen, että koemme pahaa oloa tilanteissa, joihin ei itsessään sisälly mitään pahaa.

Kun tämän tiedostaa, voi olla hieman helpompaa olla ottamatta tilanteisiin liittyvää pahaa oloaan ”niin tosissaan”.

Tämäkään asia ei ole mustavalkoinen, sillä toisinaan paha olo eli kielteinen tunne jotain tilannetta kohtaan on ihan perusteltua. Tärkeää onkin oppia tunnistamaan, milloin tilanne on oikeasti haitallinen ja milloin se vain tuntuu siltä.

Vielä kertauksen vuoksi:

Jos emme kohtaa haastavia tilanteita ja opi niistä, siirrämme niissä kokemaamme ikävää tunnetta vain tuonemmaksi. Valintaa ei tehdä pahan olon ja hyvän olon välillä, vaan nyt tai myöhemmin ilmenevän pahan olon välillä.

Useimmat pahalta tuntuvat tilanteet eivät ole oikeasti vaarallisia ja haitallisia, vaan psyykeemme lähinnä tulkitsee ne sellaisiksi. Siksi on tärkeää olla uskomatta sokeasti ”tunteeseen”, vaan järkeilyn kautta tarkistaa, millainen tilanne kulloinkin on oikeasti kyseessä.

Pitämällä nämä kaksi asiaa mielessämme voimme tehdä tunteen ja järjen konflikteista ainakin hieman enemmän järkipainotteisia. Vaikka tunteisiimme luottaminen onkin hyvä asia, niihin ei tarvitse, eikä kannata kuitenkaan luottaa sokeasti. Järjelle kannattaa antaa ainakin mahdollisuus.

Rakkaudella,

Jevgeni