Hei! Tässä sisällössä käymme läpi muutamia kevyitä, mutta tehokkaita työkaluja häpeän ymmärtämiseen ja käsittelyyn.

Kuten useimpien muidenkin tällä kurssilla esiteltyjen työkalujen kohdalla, pätee näidenkin kohdalla se, että varsinkin aluksi näiden käyttäminen voi tuntua hankalalta. Ajan ja kokemuksen myötä näiden käytössä oppii kuitenkin taitavammaksi, jolloin niiden käyttäminen helpottuu ja tehostuu.

Tässä sisällöissä mainitut työkalut ovat sopivampia ns. hyödyllisen häpeän käsittelyyn. Siis sellaisen häpeän, jota koemme siksi, että olemme oikeasti tehneet jotain, mitä nyt ihan aiheellisestikin häpeämme.

Tsemppiä ja mukavia lukuhetkiä!

1. Mitä tarkalleen ottaen häpeän?

Ensimmäinen hyödyllinen työkalu häpeän käsittelemiseen on sen selvittäminen, mitä tarkalleen ottaen jossain tilanteessa häpeämme. Tähän kysymykseen paneutuminen tuottaa nimittäin kerta toisensa jälkeen yllättäviäkin tuloksia.

Koska häpeä on varsin epämiellyttävä tunne, emme halua viettää sen parissa yhtään sen enempää aikaa, kuin on pakko. Ehkäpä tästä syystä jätämme toistuvasti häpeälliset tilanteet ja niiden läpikäymisen vain hyvin epämääräisen ajattelun tasolle.

Kun keskustelen ihmisten kanssa jostain häpeällisestä tilanteesta (esimerkiksi jokin sosiaalinen moka) ja kysyn, että mikäs tässä nyt oikein hävettää, niin lähtökohtaisesti vastaukset liikkuvat hyvin yleisellä tasolla. ”No se hävettää, että menin mokaamaan!”

Juuri tämä on yleisin vastaus. Hävettää, että tuli mokattua. Mikäli haluamme kuitenkin oppia eroon liiallisesta häpeämisestä, on tärkeää oppia arvioimaan häpeämisen tarvetta. Milloin kannattaa ja milloin ei kannata hävetä? Milloin häpeäminen on aiheellista ja milloin se ei sitä ole?

Tällaista arviointia on vaikeaa tehdä, jos me vain ”häpeämme sitä, että menimme mokaamaan”. Se, että mokaaminen hävettää, ei vielä kerro meille mitään itse tilanteesta ja häpeän tarpeellisuudesta. On päästä syvemmälle.

Tässä kuviteltu esimerkki:

—

Kuvitellaan, että olen ollut viettämässä kosteaa iltaa ystävieni kanssa. Viinaa on kulunut, hauskaa on pidetty ja osaltani ilta on päätynyt siihen, että olen ensin heitellyt asiattomia kaksimielisiä vihjauksia parisuhteessa oleville henkilöille ja sitten sammunut suu auki ja kuola valuen eteisen lattialle. Hävettääkö? No kyllä.

Mikä tässä tarkalleen ottaen hävettää?

No se, että vihjailin asiattomuuksia ja se, etten hallinnut juomista ja sammuin lattialle.

Mikä tässä tarkalleen ottaen hävettää

Varmaankin se, että nyt muut ihmiset pitävät minua rasittavana kännissä ja ajattelevat lisäksi, etten osaa hallita itseäni ja tekemisiäni.

Mikä tässä tarkalleen ottaen hävettää?

No se, että muut eivät pidä rasittavista ihmisistä, eivätkä luota sellaisiin, jotka eivät hallitse tekemisiään.

Mikä tässä tarkalleen ottaen hävettää?

No en halua että minusta ajatellaan ikävyyksiä, enkä halua ettei minua esimerkiksi tämän takia kutsuta jatkossa mukaan kaveriporukan juhliin.

—

Tällä tavoin tilanteeseen kaivautumalla saamme käyttöömme enemmän informaatiota siitä, miksi häpeä tässä tapauksessa vaivaa. Esimerkiksi tässä huomaamme vastauksista, että esimerkin henkilö tietää toimineensa hölmösti ja pelkää, että tämä vaikuttaa muiden mielikuvaan hänestä. Lisäksi hän pelkää jäävänsä jatkossa joukon ulkopuolelle.

(Tämä on muuten ylivoimaisesti yleisin pelko, joka häpeään kaivautumisen seurauksena löytyy. Joukon ulkopuolelle jääminen.)

Samalla tämä saamamme informaatio toimii kuin kompassi. Se näyttää meille vaihtoehtoisia toimintatapoja, joilla voimme pyrkiä vähentämään häpeäämme. Esimerkiksi tässä esimerkkihenkilö voi oppia virheestään, eli pohtia, miksi tuli hölmöiltyä ja jatkossa juoda vähemmän ja olla heittelemättä tyhmiä kommentteja ja/tai pyytää asianomaisilta anteeksi käytöstään.

Ennen kaikkea tuollainen häpeään kaivautuminen antaa meille mahdolllisuuden pohtia sitä, onko häpeään oikeasti aihetta. Mitä muut ihmiset oikeasti ajattelevat mokailustamme?

Esimerkissämme se, että on menty lausumaan typeriä ja asiattomia kommentteja, on mielestäni häpeämisen arvoinen asia, kun taas se, että on menty sammumaan eteisen lattialle on pikkujuttu, joka suomalaisessa ”kavereiden kesken”-tyyppisessä juhlakulttuurissa on kuitenkin verrattain hyväksyttävä pikkuvirhe.

Näin voimme oppia havaitsemaan, missä tilanteissa häpeäminen on aiheellista ja missä tilanteissa siitä taas voi antaa itselleen luvan päästää irti.

2. Olenko jo oppinut läksyni?

Toinen työkalu häpeään tutustumiseen ja sen vähentämiseen on sen selvittäminen, onko häpeä jo tehnyt tehtävänsä. Kuten muistamme edellisestä sisällöstä, niin häpeän tarkoitushan on toimia opettajanamme. Häpeä osoittaa meille tilanteita, joissa olemme saattaneet toimia väärin.

Tällaisen häpeän ei tule antaa mennä hukkaan. Olisi ikävää tuntea häpeää ilman, että edes opimme siitä mitään. Siksi häpeälliset tilanteet on tärkeää pohtia rehellisesti ja yksityiskohtaisesti läpi ja oppia niistä se, mitä opittavissa on. Kuinka välttää saman virheen tekeminen tulevaisuudessa? Kuinka kasvaa ja kehittyä ihmisenä näiden häpeällisten kokemusten pohjalta?

Kun sitten tällä tavoin onnistun oppimaan läksyni, muuttuu häpeä sen myötä tarpeettomaksi. Se on toiminut opettajanani, mutta nyt se voi poistua elämästäni.

Näin ei kuitenkaan aina tapahdu. On yleistä, että pidämme kiinni häpeästä silloinkin, kun se on jo tehtävänsä tehnyt. Tämä perustuu ainakin toisinaan siihen, että emme ole itse vielä kokeneet, että läksyt on opittu ja pidämme häpeästä kiinni siksi, että odotamme sillä olevan vielä jotain opetettavaa.

Toisinaan kyse taas on siitä, että pidämme kiinni häpeästä siksi, että rankaisemme sillä itseämme. Saatamme kokea, että jokin epäonnistumisemme edellyttää meiltä tarpeeksi pitkäaikaista häpeän ja kivun kokemista, ennen kuin se on ”hyvitetty”.

Itse näkisin, että itseään ei tarvitse rankaista turhasta. Kun virheistä on otettu opiksi ja nähty vaivaa sen eteen, ettei samoja virheitä tehdä enää uudelleen, voi itselleen antaa anteeksi. Tämä on tärkeää siksikin, että voimme olla parempia ja valoisampia ihmisiä silloin, kun emme ole täynnä häpeää ja syyllisyyttä. Anteeksianto ja irti päästäminen on kaikkien yhteinen etu.

Itseltään voi siis kysyä, että onko virheistä nyt opittu. Jos on, häpeästä voi tietoisesti pyrkiä päästämään irti.

Tämä ei tarkoita, että häpeä katoisi heti, mutta antamalla itsellemme luvan irtipäästämiseen luomme tilanteen, jossa häpeällä on ainakin lähtökohtainen lupa vähentyä ja poistua elämästämme. Jos ei heti, niin ainakin pikkuhiljaa.

3. Lupa häpeästä luopumiseen

Kolmas, ylivoimaisesti tehokkain, mutta myös ylivoimaisesti haastavin työkalu häpeästä eroon pääsemiseen on vastuun ottaminen ja tilanteen korjaaminen.

Jäämme usein häpeämään erilaisia tilanteita silloin, kun tilanteet jäävät jollain tavalla keskeneräisiksi. Saatamme esimerkiksi tahalleen tai tahattomasti loukata jotakuta ihmistä, mutta tilanne menee ohi ennen, kuin olemme varsinaisesti joutuneet kokonaisvaltaiseen vastuuseen toiminnastamme. Emme siis ehdi selittää ja pyytää anteeksi. Näin tilanne voi jäädä harmittamaan ja hävettämään, mutta syystä tai toisesta emme halua nostaa sitä asianomaisten kanssa uudelleen esiin, jolloin tilanne jää lopullisesti keskeneräiseksi.

Syitä siihen, miksi näin käy, on monia. Ehkäpä emme ole halunneet läpikäydä tilannetta, sillä se olisi kolaus ylpeydellemme. Ehkäpä taas tilanne on ollut jotenkin sillä tavoin epäselvä, että syyllisiä on useita ja eri osapuolet ovat erimielisiä siitä, kuka on syyllinen mihinkin. Ehkäpä tilannetta ei haluta nostaa esiin siksi, että pelätään sen johtavan vain esimerkiksi uuteen riitaan tai muihin seuraamuksiin.

On yleensä ymmärrettävää, ettei ”vanhoja halua kaivella”. Enkä minä siihen lähtökohtaisesti kehotakkaan. Kepillä silmään sitä, joka vanhoja kaivelee.

On kuitenkin tosiasia, että elämästämme löytyy usein myös tilanteita, joissa vanhojen kaivelu nimenomaan kannattaisi, useasta syystä.

Ensinnäkin vastuun ottaminen omasta toiminnastamme on ”kypsää” ja ”aikuista”. Kun toimimme elämässämme kypsästi ja aikuisesti, on meidän helpompi suhtautua kunnioittavasti itseemme. Tämä on ensiarvoisen tärkeää vahvan itsevarmuuden ja terveen itsetunnon kannalta. On vaikeaa olla itsevarma, jos edes itse ei kunnioita itseään.

Toiseksi vanhojen, keskeneräisten tilanteiden kaivelu nostaa esiin konkreettisia mahdollisuuksia saada muilta asianosaisilta ”luvan häpeästä luopumiseen”. Yleensä tämä tarkoittaa joko keskustelua tai anteeksipyyntöä.

”Hei, mua on jäänyt hävettämään yksi vanha juttu…”

Tämä on haastavaa ja usein tuntuu ahdistavalta tai jopa nöyryyttävältä. En ollenkaan väitä, että olisi helppoa käydä tällaisia keskusteluja. Usein se on kuitenkin arvokasta. Kun lopulta kuulemme toiselta ihmiseltä, ettei asia enää vaivaa häntä, saamme lopultakin konkreettisen luvan häpeästä luopumiseen. Vaihdamme käytännössä hetken kivun (vaikean keskustelun käyminen) pitkäaikaiseen hyötyyn (häpeän katoaminen). Lisäksi osoitamme itsellemme olevamme ihmisiä, jotka kantavat vastuunsa. Tämän merkitys itsetunnollemme on pitkällä aikavälillä todella suuri.

Lopuksi

Työkaluja häpeän käsittelyyn on toki paljon muitakin. Nämä kolme ovat niitä, joita olen itse aktiivisesti käyttänyt ja todennut hyödylliseksi. Voi kuitenkin olla, että keksit itsekin keinoja, jotka ovat vähintääkin yhtä tehokkaita, kuin nämä minun mainitsemani. On siis aivan huippua, jos annat mahdollisuuden myös omille keinoillesi!

Häpeän käsittely on usein hidas ja epämiellyttäväkin prosessi, mutta se on ehdottomasti kaiken vaivan arvoista. Turhasta ja vanhentuneesta häpeästä vapaa elämän on selkeästi mukavampi elää.

Kiitos lukemisesta ja tsemppiä!

Rakkaudella,

Jevgeni