Uskaltaudu harjoittelemaan

Luennon sisältö

Seuraavassa sisällössä listataan muutamia yksinkertaisia matalan kynnyksen harjoituksia. Näissä voi koetella omaa sosiaalista toimintakykyään sekä kehittää taitojaan.

Hei! Tervetuloa seuraavan sisällön pariin. Tästä sisällöstä löydät muutamia suoraviivaisia harjoituksia sosiaalisen itsevarmuuden kehittämiseen. Nämä ovat yksinkertaisia ja tavallaan itsestäänselviä harjoitteita, mutta näitä toistamalla voimme nostaa itsevarmuutta vähintäänkin yhtä tehokkaasti, kuin monimutkaisemmillakin tavoilla.

Yksinkertaisuus ja suoraviivaisuus toivottavasti myös alentavat harjoittelun kynnystä. Jokainen näistä on mahdollista suorittaa täysin arkisissa tilanteissa ilman ennakoivaa valmistautumista. Suosittelenkin ”pitämään silmät auki” sellaisten tilanteiden varalta, jossa voisit aina toisinaan suorittaa jonkin näistä. Usein jo pelkkä tilanteiden tarkkailu voi olla kehittävää, vaikka itse harjoitusta ei lopulta edes suorittaisi.

Matalan kynnyksen harjoituksia sosiaaliseen itsevarmuuteen

Omasta sosiaalisten taitojen ja itsevarmuutesi tämänhetkisestä tasosta riippuen osa harjoituksista voi tuntua hyvin helpoilta, jotkut taas hyvin vaikeilta. Pyri siis löytämään alkuun harjoituksia, jotka tuntuvat sopivan haastavilta, mutta eivät niin haastavilta, että haluaisit väistää niiden suorittamista.

Liian helpoilta tuntuvien harjoitusten tekemisestä taas ei ole haittaa. Päinvastoin, se voi olla arvokastakin perusharjoittelua. Lähes kaikki sosiaalisuus ja erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa oleminen on hyväksi. Sosiaalinen pelisilmä ja itsevarmuus voi kehittyä myös verrattain helpoilta tuntuvissa tilanteissa!

Harjoituksia suorittaessasi voit pohtia esimerkiksi seuraavia asioita:

  • Tuntuiko harjoitus etukäteen pelottavammalta, kuin mitä se lopulta olikaan? (Usein jännitämme etukäteen enemmän, kuin olisi lopulta aihetta)
  • Tapahtuiko harjoitusta suoritettaessa yhtäkään niistä kielteisistä asioista, joita etukäteen ehkä jännitit? (Yleensä mitään kielteistä ei tapahdu)
  • Koetko, että saman toiminnan/harjoituksen suorittaminen tulee olemaan jatkossa helpompaa, nyt kun olet harjoitellut sitä ensimmäisen kerran? (Ensimmäiset kerrat ovat yleensä vaikeimpia)

Tässä siis muutamia suoraviivaisia harjoitteita sosiaalisiin tilanteisiin.

Keskustelutaidot ja sosiaalisuuden pelon vähentäminen

Reittiohjeiden kysyminen:

Kysy reittiohjeita esimerkiksi vastaantulijalta tai asiakaspalvelijalta. Kuinka päästä paikkaan X? Pyri esittämään kysymys selkeällä ja tarpeeksi kuuluvalla äänelllä ja katso toista ihmistä kohti.

Kellon kysyminen:

Sama kuin edellisessä. Kellon kysyminen voi olla hieman reittiohjeiden kysymistä haastavampaa, sillä nykyään oletetaan, että kaikilla on kello/kännykkä mukanaan. Kysy kuitenkin kellonaikaa. Pyri esittämään kysymys selkeällä ja tarpeeksi kuuluvalla äänelllä ja katso toista ihmistä kohti.

Asiakaspalvelutilanteet:

Tervehdi asiakaspalvelijaa, kysy häneltä jotain tilanteeseen sopivaa, kiitä ja hyvästele. Esimerkiksi ”Hei! Mistä löytäisin tomaattimurskaa? Ai hylly 57? Kiitos paljon, heihei!” Pyri tässäkin puhumaan selkeällä ja tarpeeksi kuuluvalla äänelllä ja katsomaan kohti.

Valokuvan ottaminen:

Tämän voi suorittaa joko yksin tai ystävän seurassa. Yksin suoritettaessa tämä voi tuntua melko hankalaltakin, mutta ystävän seurassa todennäköisesti verrattain helpolta. Pyytäkää ohikulkijaa ottamaan teistä valokuva esimerkiksi kännykän kameralla. Aluksi tietysti tervehditään ja lopuksi hyvästellään. Pyri tässäkin puhumaan selkeällä ja tarpeeksi kuuluvalla äänelllä ja katsomaan kohti.

Kehujen antaminen:

Tämä on jo hankalampi harjoitus, sillä kehujen antaminen varsinkaan tuntemattomammille henkilöille on kulttuurissamme harvinaista. Tämän voi toki suorittaa ensin tutumpien ihmisten kanssa.

Kehu jotain toisen henkilön ominaisuutta. Se voi olla vaate, se voi olla jokin ulkonäöllinen piirre tai mitä tahansa muuta. Älä tee kehumisesta sen suurempaa numeroa, vaan esitä kehu mukavaan ja ei-sitovaan sävyyn.

Huomion kohteena oleminen

Seisomaan jääminen julkisissa:

Kun matkustat lähes tyhjässä bussissa, junassa tai ratikassa, älä piiloudu ihmisten katseilta istumalla penkille. Jää seisomaan esimerkiksi käytävälle siten, että olet muiden katseiden tavoitettavissa. Kukaan tuskin erityisemmin huomioi tätä, mutta olet kuitenkin potentiaalisesti huomiolle altistavassa tilanteessa.

Tavallista hitaampi asiointi (esim. kaupassa):

Kun asioit kaupassa tai vastaavassa tilanteessa, jossa esimerkiksi on muita ihmisiä jonossa takanasi, suorita asiointi tavallista hitaammin. Näppäile kortin numero maksupäätteeseen tavallista hitaammin, kaivele rahojasi lompakosta tai muuta vastaavaa. Älä kuitenkaan vie tätä niin äärimmilleen, että oikeasti hankaloittaisit muiden ihmisten elämää.

Näkyvä jonottaminen:

Kun olet tilanteessa, kuten pankkikonttorissa, terveyskeskuksessa tai vastaavassa paikassa, jossa jonottaminen tapahtuu yleensä hiljaa penkeissä istumalla, jää seisomaan keskelle lattiaa. Kukaan ei tässäkään todennäköisesti silti katso sinua, mutta pääset olemaan potentiaalisesti jonkun hetkittäisen huomion kohteena.

Äänekäs puhelimeen puhuminen kävellessä:

Puhu puhelimeen tavallista äänekkäämmin. Kun teet sen ulkona kävellessä, saatat vetää puoleesi muiden hetkittäisen huomion. Nopea kävelytahti kuitenkin pelastaa altistumasta tälle huomiolle liian pitkäaikaisesti.

Puhelimeen puhuminen julkisissa liikennevälineissä ja odotustiloissa:

Puhelimeen puhuminen julkississa liikennevälineissä tai odotustiloissa (terveyskeskus, pankkikonttori) – edes ihan tavallisella äänellä – tuntuu usein kiusalliselta. Sitä voi siksi harjoitella. Älä kuitenkaan hoilota liian kovaäänisesti ja pilaa muiden rauhaa.

Ääniviestien lähettely:

Mikäli käytät esimerkiksi Watsapp-sovellusta tai Facebook messengeriä yhteydenpitoon ystävien kanssa, kokeile käyttää niiden ääniviestiominaisuutta julkisilla paikoilla. Sen sijaan että kirjoittaisit viestiä tekstin avulla, lähetä puhuttu viesti. Tämä tuntuu usein kiusallisemmalta kuin puhelimeen puhuminen, sillä ympärillä olevat ihmiset saattavat ajatella, että puhut itseksesi. Tähän kuitenkin tottuu nopeasti ja lopulta ääniviesteilystä saattaa tulla jopa tapa! Itse en nykyään edes jaksa kirjoittaa viestejä tekstaten, sillä puhuminen on moninkertaisesti helpompaa ja nopeampaa.

Karaoke:

Karaoken laulaminen on tietenkin klassikkotilanne. Joudut olemaan esillä ja käyttämään kuuluvasti ääntäsi. Tämä voi aluksi onnistua paremmin esimerkiksi jonkun ystävän seurassa. Karaoken hyviä puolia on se, ettei tarvitse osata laulaa tippaakaan. Eivät osaa useimmat muutkaan sitä laulavat.

Videoblogin kuvaaminen julkisella paikalla:

Tämä on jo haastavampi harjoite. Kuvaa itsestäsi vaikka kännykän kameralla ”videoblogi”, eli puhu jotain kameralle.  Nykypäivänä tällainen itsensä kuvaaminen alkaa olemaan jo sen verran yleistä, ettei siihen kiinnitetä ylivoimaisen paljoa huomiota, mutta jonkin verran kuitenkin. Tällaisen kehtaaminen kertoo jo melko kovasta itsevarmuudesta!

Itsevarmuuden kehittäminen keskustellen

Sosiaalisuuden haasteista keskustelu ystävien/läheisten kanssa:

Jokaisella meistä on erilaisia haasteita sosiaalisen itsevarmuuden kanssa. Myös niillä kaikkein itsevarmimmilla ihmisillä. Näitä haasteita voidaan usein helpottaa puhumalla niistä. Kokeile aloittaa keskustelu sosiaalisuudesta tai sosiaalisista taidoista ystäväsi tai läheisen kanssa. Voit jakaa omia kokemuksiasi tai kysyä toisten kokemuksista. Usein keskusteleminen näistä aiheista auttaa hahmottamaan omia haasteita paremmin ja paljastaa mahdollisia ratkaisujakin niihin.

Neuvojen pyytäminen ystäviltä/läheisiltä:

Muut ihmiset antavat usein yllättävänkin hyviä neuvoja, kun niitä heiltä suoraan pyytää. Kokeile pyytää neuvoa ihmiseltä, jolta luotat. Neuvo voi liittyä esimerkiksi jossain tietyssä sosiaalisessa tilanteessa pärjäämiseen (esiintyminen, treffit, jotain muuta) tai yleisesti ottaen sosiaalisen itsevarmuuden kehittämiseen. Samalla pääset harjoittelemaan keskustelemista haastavista aiheista ja usein myös palautteen vastaanottamista. Jos liian suora palaute ahdistaa, voit pyytää, että neuvot annettaisiin pehmeään sävyyn.

Neuvon pyytäminen joltakulta, jonka itsevarmuutta/sosiaalisia taitoja ihailet:

Aina toisinaan tapaamme ihmisiä, joiden itsevarmuutta tai sosiaalisia taitoja saatamme ihailla. Tällaisilta ihmisiltä saadut neuvot ovat usein kaikkein tehokkaimpia, sillä annamme niille usein paljon painoarvoa. Kysy kunnioittavasti tällaiselta ihmiseltä neuvoa johonkin tiettyyn tilanteeseen tai yleisesti ottaen sosiaalisen itsevarmuutesi kehittämiseen. Useimmat ihmiset ovat otettuja, kun heidän osaamistaan arvostetaan niin vahvasti, että heiltä kysytään neuvoja.

Keksitkö omia samankaltaisia harjoituksia?

Lisää vastaavia harjoituksia voi keksiä itsekin, mutta mitään kovin monimutkaista ei tarvitse luoda. Yksinkertaiset ja suoraviivaiset harjoitteet vievät nekin pitkälle.

Tsemppiä harjoituksiin!

Rakkaudella,

Jevgeni

Seuraava sisältö:

1. Ole reilu muille, niin olet reilu itsellesi

Ole reilu muille, niin olet reilu itsellesi

Yksi tärkeä sosiaalisen itsevarmuuden rakennuspalikka on ihmiskuvamme eli se, kuinka suhtaudumme muihin ihmisiin. Mitä kielteisemmin, kriittisemmin tai vaikkapa vaativammin suhtaudumme muihin, sitä hankalampi myös oma olomme yleensä on. Siksi ihmiskuvansa hiominen on ensiarvoisen tärkeää.