Kun aikoinaan aloitin sosiaalisten taitojen harjoittelun ja itsetuntoni vahvistamisen, syyni olivat täysin itsekkäitä. Halusin päästä eroon omasta ujoudestani ja lakata olemasta yksinäinen. En ole koskaan ollut mikään maailmoja syleilevä hyväntekijä, vaan lähinnä olen tavoitellut omaa etuani.

Kun itseni kehittäminen pääsi vauhtiin ja aloin saamaan tuloksia, asenteeni kuitenkin muuttui. Huomasin, että uudet kykyni eivät hyödyttäneetkään vain itseäni, vaan myös muita. Tässä muutama esimerkki:

• Uskalsin puuttua näkemääni häirintätilanteeseen, jossa toista ihmistä ahdisteltiin ja kiusattiin. Menin väliin ja pistin hommalle stopin. Aiemmin olisin vain ollut hiljaa, laskenut katseeni ja esittänyt, että en huomaa koko tilannetta. Esimerkiksi peruskoulussa en ollut kaikkien muiden lailla näkevinäni sitä, kun luokkakaveria vedetään vieressä turpiin.
• Aloin kehumaan muita ihmisiä ääneen ja nostamaan esiin heidän myönteisiä puoliaan aiempaa rohkeammin. Osa heistä kertoi jälkeenpäin, että sanani tuntuivat heistä hyvältä ja että niiden vuoksi heidänkin itsetuntonsa vahvistui. Aiemmin en olisi todellakaan kehdannut kehua muita, sillä kaikenlainen kehuminen tuntui kiusalliselta ja nololta.
• Opin olemaan parempi ystävä, joka uskaltaa jutella vaikeista asioista ja tukea toisia vaikeina hetkinä. Aiemmin olin mieluummin vältellyt sydämellisiä keskusteluja, sillä ne tuntuivat kiusallisilta ja epämääräisen imeliltä.
• Uskalsin jättäytyä pois töistä ja perustaa yrityksen, jonka kautta olen tätä seuranneiden 10 vuoden aikana auttanut useita satoja ihmisiä parantamaan omaa elämäänsä. Aiemmin minulle ei olisi tullut mieleenkään heittäytyä yrittäjäksi, sillä pelkkä ajatus tuntui aivan mahdottomalta ja järjettömältä!

Kun huomasin tällaisia muutoksia, tuntui se hyvin motivoivalta. Vaikka alun perin harjoittelin näitä taitoja lähinnä itsekkäistä syistä, tuntui se todella mukavalta, että samojen taitojen avulla voi tehdä myös hyvää.

Sittemmin tämä asenne on vain vahvistunut. Psykologina olen erityisen kiinnostunut aiheesta, joka tunnetaan evoluutiopsykologiana tai evoluutiobiologiana. Se käsittelee sitä, miksi ihminen on kehittynyt juuri sellaiseksi kuin on. Kuinka mielemme ja kehomme on palvellut kivikaudella selviämistä? Kuinka me olemme pärjänneet Afrikan viidakoissa ja savanneilla?

Tämän aiheen tutkiminen on opettanut, että ihmislajin voima on aina piillyt kyvyssämme tehdä yhteistyötä ja tukea toisiamme. Yksin me emme pärjää, mutta yhdessä olemme vahvempia kuin mikään muu tällä pallolla koskaan elänyt eliö. Tämän tajuaminen motivoi minua tekemään omalta osalta parhaani paitsi itseni, myös muiden eteen.

Entä sinä? Millä tavalla sinä voisit palvella yhteisöäsi paremmin? Minkä tyyppistä itsevarmuutta tai millaisia taitoja tarvitsisit siihen?

Rakkaudella,

Jevgeni