Opetellan huomaamaan onnistumisemme
Luennon sisältö
Tässä sisällössä esittelen helpon ja hauskan tekniikan, jonka avulla itseään voi motivoida lisäämään käytännön harjoittelua. Mitä enemmän harjoittelemme, sitä enemmän myös kehitymme ja sitä tehokkaammin ahdistuksemme vähenee.
Pohdintaa
- Miksi onnistuminen motivoi yrittämään jatkossakin enemmän?
- Entä miksi toistuva epäonnistuminen tappaa motivaation?
Onnistumispäiväkirja
Seuraavaksi esittelen helpon, nopean ja mukavan tekniikan, joka tulee tukemaan itsevarmuutesi kehittymistä. Tämä tekniikka on erityisen tehokas harjoittelun alkuvaiheessa. Kyseinen tekniikka on onnistumispäiväkirjan aloittaminen.
Onnistumispäiväkirja on nimensä mukaisesti päiväkirja, johon merkitset onnistumisia. Käytännössä se on esimerkiksi vihko tai vaikkapa tietokoneen tiedosto, johon on tarkoitus merkitä omia onnistumisiaan sosiaalisiin tilanteisiin ja itsensä kehittämiseen liittyen.
Onnistumiset tarkoittavat tässä sekä suuria, että pieniä onnistumisia. Sitä, että uskaltaudut ensimmäistä kertaa elämässäsi tekemään jonkin haastavan asian. Tai sitä, että uskalsit tänäänkin hymyillä naapurille. Merkittävää tässä on ensisijaisesti onnistumisten määrä. Onnistumisten kokoluokalla ei ole erityistä merkitystä. Pieninkin onnistuminen on arvokas!
Miksi onnistumispäiväkirja on niin tehokas
Entä miksi tämä onnistumispäiväkirja on mielestäni niin tehokas tekniikka, että suosittelen sitä kaikilla itsevarmuuskursseillani ja luennoillani? Entä miksi tämä toimii erityisen hyvin juuri itsevarmuuden opiskelun tukena? Ainakin neljästä eri syystä:
Ensimmäinen syy on sen motivaatiota lisäävä vaikutus. Moni meistä tykkää dokumentoida ja ”keräillä” asioita. Onnistumisiakin voi keräillä. On mukavaa kirjata ylös onnistumisen toisensa perään. On mukavaa nähdä, mitä kaikkea onkaan jo onnistunut tekemään!
Toinen syy päiväkirjan hyödyllisyyteen on se, että se toimii lohduttavana todisteena vaikeina hetkinä. Kuten jokainen kokemuksestakin tietää, aina välillä elämässä tulee vastaan hetkiä, jolloin kaikki usko omaan itseensä tuntuu katoavan ja olo on kuin täydellä luuserilla! Silloin voi olla hankalaa uskoa, että voisimme vielä onnistua ja saada haluamamme. Nämä ovat masentavia ja synkkiä hetkiä ja juuri näihin hetkiin onnistumispäiväkirja tuo helpotusta.
Kun aiemmat onnistumisemme ovat meillä vain päänsisäisessä muistissa, tuppaavat ne helposti unohtumaan vaikeina hetkinä. Silloin saatamme dramaattisesti todeta: ”En KOSKAAN onnistu missään!”
Vaikka olisimme aiemmin onnistuneet monissa asioissa, emme huonoina hetkinä oikein osaa muistaa sitä. Siksi onnistumispäiväkirjamme toimii todisteena siitä, ettemme ole niitä täysiä luusereita, jollaisiksi olomme toisinaan tunnemme. Mitä enemmän onnistumispäiväkirjassamme on onnistumisia, sen vaikeampaa meidän on vaikeinakaan hetkinä nähdä itsemme tyyppeinä, joilta mikään ei suju. Kyllä sujuu! Päiväkirjassa on siitä paljon todisteita.
”Jos kerta olen onnistunut niin monissa asioissa ennenkin, eikö se kerro jo jostakin? Ehkä en olekaan ihan täysi luuseri. Jos olen onnistunut ennenkin, voisiko se tarkoittaa sitä, että voin onnistua myös vastaisuudessa?”
Tällainen ajattelu on tärkeää silloin, kun on vaikeaa. Se tekee palautumisen synkistä hetkistä nopeammaksi ja kivuttomammaksi.
Kolmas syy päiväkirjatekniikan hyödyllisyyteen on se, että päiväkirja toimii ikään kuin pienenä dokumentaationa matkallasi kohti itsevarmuutta.
Me ihmisethän olemme persoja eräänlaiselle ”altavastaajasta sankariksi” -tyyppiselle tarinoinnille. Siksi kaikenlaiset ”ryysyistä rikkauksiin”-tyyppiset tarinat ovat olleet kautta aikojen niin suosittuja. Meitä viehättää ajatus siitä, että etenemme omien ponnistuksiemme ja kykyjemme avulla kohti korkeuksia, saavuttaen lopulta kaiken sen, mitä vaaroja ja vaikeuksia uhmaten alunperin lähdimmekin hakemaan! Onnistumispäiväkirjasta voimme siis seurata omaa ”sankarin matkaamme”!
Onnistumispäiväkirjamme tarjoaa kaltaisillemme Matti- ja Maija Meikäläisille sopivan version omasta ”sankarin matkastamme”. Kun päiväkirjaa kirjoittaa tarpeeksi pitkään, tulee siitä lopulta melko laaja. Myöhemmin on mukavaa palailla sen pariin ja huomata, kuinka on ajan kanssa edistynyt matkallaan kohti itsevarmuutta. Sen lisäksi, että tämä on kivaa, on se myös motivoivaa.
Neljäs syy päiväkirjatekniikan käyttöönotolle on se, että siitä muodostuu ajan kanssa käyttökelpoinen ikkuna omaan itsetuntemukseen. Omia onnistumisia tarkkailemalla alamme esimerkiksi huomaamaan, millaisia onnistumisia kirjassa on paljon, ja millaiset loistavat lähes täysin poissaolollaan. Tällaisten huomioiden avulla voi pohdiskella, miksi jotkut asiat tuntuvat niin helpoilta ja mukavilta, kun taas toiset niin hankalilta ja haastavilta. Mitä voisi tehdä, jotta voisi oppia onnistumaan myös niissä hankalissa asioissa?
Ideoita onnistumispäiväkirjan täyttämiseen
Seuraavaksi muutamia ideoita siihen, kuinka voit alkaa soveltamaan tätä onnistumispäiväkirjaa omassa arjessasi.
Ensinnäkin siihen kirjata ylös kaikki sosiaalisuuteen ja sosiaalisiin tilanteisiin liittyvät pienet ja suuret onnistumiset:
Uskalsitko hymyillä naapurille? Kirjaa se ylös.
Moikkasitko bussikuskia? Kirjaa se ylös.
Kehuitko työkaveria? Kirjaa sekin ylös.
Tässä ei tarvitse kainostella kirjausten määrässä. Mitä enemmän, sen parempi.
Voit kirjata myös esimerkiksi tämän kirjan harjoituksissa etenemisen. Voit kirjata jokaisen suoritetun harjoituksen tai jokaisen uuden oivalluksen, joka jotenkin liittyy näihin aiheisiin.
Mitä jos onnistumispäiväkirjaan ei muista kirjoittaa säännöllisesti?
Moni on sanonut minulle, että päiväkirjan pariin palaaminen tuntuu ikävältä silloin, jos sitä ei ole muistanut päivittää muutamaan viikkoon. Homma on jotenkin lipsahtanut ja unohtunut!
Mielestäni tällaiset lipsahdukset ovat ihan normaali ja jokaiselle toisinaan sattuva asia. Niiden vuoksi ei tarvitse tuntea syyllisyyttä, sillä nämä eivät ole vakavia mokia.
Päinvastoin! Se, että palaat itsesi kehittämisen pariin lipsahdustenkin jälkeen vasta onkin kunnon onnistuminen! Se on hyvä merkata päiväkirjaan!
Lopuksi suosittelen, että hankit itsellesi tällaisen onnistumispäiväkirjan mahdollisimman pian, jotta saat sen myös mahdollisimman pian käyttöön. Voit aloittaa kirjaamalla siihen esimerkiksi kaikki viime aikoina jo tekemästi harjoitukset ja vaikkapa tältä kurssilta lukemasi sisällöt!
”Luin kurssilta jälleen yhden sisällön. Hyvä minä!”
Rakkaudella,
Jevgeni
Seuraava sisältö:
2. Harjoitus: Aloitetaan onnistumispäiväkirja
Harjoitus: Aloitetaan onnistumispäiväkirja
Seuraavassa sisällössä tutustumme tarkemmin siihen, kuinka oma onnistumispäiväkirja kannattaa aloittaa.