Keskeinen sosiaalisen ahdistuksen rakennuspalikka on oma tulkintamme siitä, mitä muut meistä ajattelevat. Ongelma ei siis ole muiden ajattelu itsessään, sillä muiden ajatukset eivät voi meitä suoraan satuttaa. Se, että muiden ihmisten aivoissa hermosolut lähettelevät toisilleen signaaleja ja muodostavat ajatuksia, ei vaikuta meihin suoraan yhtään mitenkään!

Sen sijaan sillä, mitä me ajattelemme muiden ajattelusta, on jo paljon enemmän merkitystä. Kun luomme itse itsellemme erilaisia huolestuttavia mielikuvia muiden päässä pyörivistä ajatuksista, me ymmärrettävästi huolestumme. Mitä kielteisimpiä, itseemme kohdistuvia ajatuksia me muiden mieleen sijoitamme, sitä vaikeammaksi teemme oman olomme.

Mitä kielteisemmin uskon jonkun minusta ajattelevan, sitä hankalampaa minun on todennäköisesti hänen seurassaan olla.

Valitettavasti tällaisesta muiden ajattelun ajattelusta ole kovin helppoa päästä eroon. En suoraan sanoen usko, että se edes olisi mahdollista. Erilaisilla pienillä ajatustempuilla voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, kuinka paljon annamme itsemme uppoutua muiden ajatusten ajattelemiseen ja sitä kautta itsemme pelotteluun.

Lähtökohtaisestihan on niin, että mitä vähemmän me vietämme aikaa ”muiden päässä”, sen parempi. Tämä pitää paikkaansa varsinkin silloin, kun kuvittelemme sinne itsemme kannalta haitallisia asioita. Mitä enemmän pysyttelemme muiden ajatuksista erossa, sen parempi.

Toki on myös hyvä, että osaamme ajatella muiden ajattelua. Varsinkin sosiaalisessa elämässä pärjäämisen kannalta se on usein hyvinkin oleellinen ominaisuus. Mitä paremmin ymmärrämme muita ihmisiä, sitä helpompaa meidän on tulla heidän kanssaan toimeen. En siksi väitä, että muiden ajattelun ajattelu olisi aina välteltävää ja haitallista toimintaa.

Haitallista on lähinnä muiden ajatusten väärintulkitseminen ja ylimitoitetun kielteisiksi leimaaminen. Se nimittäin ylläpitää sosiaalista ahdistustamme. Mitä enemmän muiden ”pahoja ajatuksia” ajattelemme, sitä ahdistuneempia saatamme olla.

Haluankin jakaa tänään erään pienen, yksittäisen ajatustempun, joka aikoinaan auttoi itseäni pysymään hieman useammin poissa muiden ”pään sisältä”. Kyseessä oli seuraava ajatus, jota toistelin itselleni jatkuvasti:

”Ei ole minun asiani, mitä muut ajattelevat. Minun asiani ei ole edes se, mitä muut ajattelevat minusta. Muiden ajatukset ovat yksityisiä ja heidän omiaan. Aivan samoin kuin olisi epäilyttävää yrittää luvatta katsoa muiden käsilaukun sisältöä, on vastaavasti epäilyttävää myös spekuloida muiden ajatuksilla. Muilla on lupa ajatella, mitä ajattelevat, eikä se ole millään tavoin minun asiani.”

Käytännössä aloin opettamaan itselleni ajattelutapaa, jonka mukaan muiden ajatukset ovat aidosti yksityisiä, eikä minulla ei ole suoraan sanottuna mitään asiaa spekuloida ja arvailla niiden sisältöä. Aivan kuten en katsoisi luvatta toisten käsilaukun sisään, pyrin olemaan luvatta katsomatta muiden ajatuksia.

Tämä on toki vain pieni, yksittäinen ajatustemppu, joka ei itsessään pitkälle kanna. Taistelussamme sosiaalista epävarmuutta vastaan kannattaa kuitenkin kokeilla kaikki pienetkin temput, joista voisi olla hyötyä. Itseäni kyseinen temppu auttoi aikoinaan edes hieman vähentämään muiden ajatuksilla spekulointia.

Rakkaudella,

Jevgeni