Olenko muita huonompi?

Luennon sisältö

Miksi olemme niin alttiita vertaamaan itseämme muihin? Entä miksi teemme itsellemme niin epäedullisia vertauksia?

Pohdintaa

Miksi vertaamme itseämme muihin?

Miksi vertaamme itseämme muihin, vaikka vertailu aiheuttaa meille helposti onnistumisen paineita, sekä tunteita huonommuudesta ja riittämättömyydestä? Jonkinlaista vastausta voidaan etsiä kehityspsykologian piiristä.

Erillisyys, jatkuvuus ja erilaisuus

Ihmislapsen persoona kehittyy pikkuhiljaa. Sen varhaisessa vaiheessa alkaa muodostumaan ymmärrys siitä, että hän (lapsi) tosiaan on ihminen, joka on oma, muusta maailmasta erillinen kokonaisuutensa. Lapsi ei ole joku muu ihminen, vaan hän on hän. Hän ei ole äitinsä, hän ei ole isänsä, hän ei ole tätinsä tai setänsä, vaan hän on oma itsensä. Oma, erillinen ihminen.

Lapsi myös oppii hahmottamaan, että hän on tätä jatkuvasti. Hän oli hän eilen, hän on hän tänään ja mitä todennäköisimmin hän on hän myös huomenna. Itsenämme olemiseen siis liittyy jatkuvuus. Emme muutu välillä keneksikään muuksi, vaan olemme itse itsejämme myös tulevaisuudessa.

Ajan myötä kuvaan astuu myös erilaisuuden tuntu. Lapsi huomaa, ettei ole ihan samanlainen, kuin vaikkapa omat leikkikaverinsa tai omat vanhempansa. Hän saattaa olla eri näköinen, eri kokoinen, pitää erilaisista leikeistä, puhua erilaisella äänellä, nauraa eri tavoin kuin muut… Ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä useammalla tavalla hän huomaa olevansa erilainen.

Ja viimeistään tämän erilaisuuden havaitsemiseen liittyy myös vertailun synty. Jos minä olen erilainen kuin tuo, niin millä tavoin me olemme erilaisia?

Tämä ns. kategorisointi eli muiden ihmisten ja asioiden lajittelu on hyödyllinen työkalu maailman hahmottamiseen ja ymmärtämiseen. Asioiden ja ihmisten vertaaminen toisiinsa auttaa ymmärtämään tämän maailman rakennetta ja tapahtumia.

Jossain vaiheessa kuvaan astuu myös ilmiö nimeltään identiteetti. Mitä merkitsee olla minä? Mitä juuri minä olen?

Viiteryhmät ja onnistumisen tarve

Vertailun ja luokittelun avullahan me olemme jo huomanneet, että olemme todennäköisesti enemmän samanlaisia jonkin tietyn ihmisryhmän kanssa. Jos olen hyvä pelaamaan jalkapalloa, alan samaistumaan muihin hyvin jalkapalloa pelaaviin. Sen sijaan he, jotka ovat jalkapallossa umpisurkeita, ovat kanssani jollain tavoin erilaisia.

Näin tulemme luoneeksi itsellemme ominaisuuksiimme ja identiteettiimme perustuvia viiteryhmiä. Omiin viiteryhmiin samaistutaan ja sitäkin kautta pyritään käsittelemään omaa paikkaa tässä maailmassa.

Asia ei kuitenkaan jää tähän. Emme jää vertaamaan itseämme vain muihin viiteryhmiin, vaan teemme vertailua myös omien ryhmiemme sisällä.

Kuinka onnistunut viiteryhmäni edustaja olen? Olenko parempi vai huonompi pelaamaan jalkapalloa, kuin joukkuekaverini? Olenko varakkaampi vai köyhempi, kuin koulukaverini? Olenko paremman vai huonomman näköinen? Olenko sosiaalisesti taitavampi vai vähemmän taitavampi?

Juuri tällainen vertailu voi joko vahvistaa tai vahingoittaa minäkuvaamme ja itsetuntoamme. Jos pärjäämme vertailussa, se voi tehdä jopa hyvää (vaikka onkin samalla helposti ikävää muita kohtaan!)

Ideaaliminä

Vielä yksi kehityspsykologian ilmiö on ns. käsitys ”ideaaliminästä”. Se on käsitykseni siitä, millainen ideaalisesti olisin, jos kaikki menisi täsmälleen kuten toivon. Millainen olisin, jos kaikki menisi täydellisesti?

Mitä suurempi väli ideaaliminän ja todellisen minän välillä on, sitä helpommin itsensä tuntee riittämättömäksi ja epäonnistuneeksi myös tässä vertailussa.

Emme siis vertaa itseämme vain muihin ihmisiin, vaan myös ideaaliminään, ”täydelliseen versioon itsestämmme”. Ja kuten arvata saattaa, harva meistä tämän ideaaliminämme tasolle yltää. Näin voimme onnistua tuottamaan itsellemme yhä uusia pettymyksiä, sillä vertaamme itseämme kuvitteelliseen henkilöön, jonka tasolle on lähes mahdoton päästä.

Tässä vaiheessa on tärkeää tietää se, että vertailu on kyllä täysin luonnollista. Se ei ole aina kovin mukavaa, mutta se on ymmärrettävää ja inhimillistä. Ajan kanssa sitä voi oppia tekemään vähemmän. Myös vaatimustasoaan voi oppia laskemaan. Tarvitseeko aina ollakaan niin onnistunut ja taitava?

Rakkaudella,

Jevgeni

Seuraava sisältö:

3. Huijarisyndrooma

Huijarisyndrooma

Seuraavaksi käsittelemme niin kutsuttua huijarisyndroomaa sekä sen yhteyttä sosiaaliseen ahdistuneisuuteen.