Useimmilla muillakin on vaikeaa

Luennon sisältö

Jokaisella on omat ongelmansa, vaikka he eivät sitä yleensä ulospäin näytä. Huonommuuden tunteille ja niistä kumpuavalle ahdistukselle on harvoin todellisia perusteita.

Pohdintaa

Muilla ihmisillä ei mene ihan niin hyvin kuin miltä ulospäin vaikuttaa

Se, että koemme huonommuutta tai riittämättömyyttä muihin nähden, ei ole mikään ihme. Kun tarkkailemme sivusta päin muita ihmisiä, näemme yleensä aluksi heidän elämänsä hyvät puolet.

Kun vilkaisemme muiden ihmisten sosiaalista mediaa, näemme kauniita kuvia siitä, kuinka täydellistä muiden arki on. Heidän profiilinsa ovat täynnä kuvia ihanista perhehetkistä, häikäiseviä matkakuvia etelänlomalta, hehkutusta heidän onnistumisistaan työelämässä sekä kaikkea muuta vastaavaa. Muilla tuntuu olevan ihan täydellinen elämä!

Kun taas kohtaamme muita ihmisiä elävän elämän tilanteissa, saatamme ihastella sitä, kuinka karismaattisilta, päteviltä, hauskoilta ja mukavilta he vaikuttavat. Näemme ihmisten parhaat puolet. Ja kun vertaamme itseämme siihen, millaisia muut ovat parhaimmillaan, päädymme helposti kokemaan itsemme heitä huonompina.

Terapeutin havaintoja

Työskentelen terapeuttina. Vuosien varrella olen oppinut, että kiiltävä pinta on yleensä vähintääkin osittain valheellista. Vaikka ulospäin vaikuttaa siltä, että toisen ihmisen elämässä on kaikki aivan täydellisesti, todellisuus on yleensä ihan muuta. Lähes jokaisella on omat ongelmansa:

  • Ulospäin täydellinen perheenäiti Miia kärsii kovasta uupumuksesta sekä ahdistuksesta, joita hän pyrkii lääkitsemään popsimalla pillereitä.
  • Ulospäin täydellinen aviomies Mikko on jäänyt koukkuun nettikasinoon ja kehittänyt itselleen uhkapeliongelman, josta hänen kumppaninsa ei tiedä mitään. Miestä ahdistaa valtavasti se hetki, kun hänen ongelmansa laajuus paljastuu.
  • Ulospäin täydellinen uratykki Karoliina kärsii päivittäin ulkopuolisuuden tunteesta. Hän aistii, että useimmat ihmiset hänen työyhteisössään eivät pidä hänestä. Toisinaan hänen korviinsa kantautuu ilkeitä hänestä levitettyjä juoruja…
  • Ulospäin täydellinen perheenisä Mauri on juuri saanut vakavan syöpädiagnoosin. Mauri ei ole vielä uskaltanut kertoa asiasta perheelleen.
  • Ulospäin aina iloinen ja hymyilevä opiskelija Kaija kokee valtavia onnistumisen paineita opinnoissaan. Hänen ystävänsä eivät tiedä mitään hänen syömishäiriöstään, johon Kaija on ajautunut suorituspaineidensa vuoksi.
  • Ulospäin aina reipas ja energinen Niko pyörittää kotia, menestyy töissä sekä toimii vanhan äitinsä omaishoitajana. Niko kärsii kroonisesta univajeesta ja jatkuva suorittaminen on alkanut aiheuttamaan hänelle epämääräisiä fyysisiä oireita. Niko pelkää, että romahdus on tulossa hetkenä minä hyvänsä.

Samankaltaisia esimerkkejä voi keksiä loputtomasti lisää. Esimerkkien tarkoitus on havainnollistaa sitä, että ihmisten elämä voi olla aivan kammottavaa todella monin erilaisin tavoin. Kaikki ongelmat eivät ole onneksi ihan niin suuria kuin ylläolevissa esimerkeissä, mutta varsin rohkeasti voimme todeta, että lähes jokaisella on ainakin jonkinlaisia heitä kovasti vaivaavia ongelmia.

Terapeuttina olen oppinut, että emme pysty objektiivisesti arvioimaan toisten ihmisten tilannetta pelkästään päältäpäin. Useimmat ihmiset salaavat omat ongelmansa tehokkaasti. Muille ihmisille näytämme reipasta naamaa, vaikka sisäisesti kärsisimmekin valtavasti. Muiden ihmisten edessä pidämme eräänlaista naamiota, jonka taakse kätkemme ongelmamme ja surumme.

Vaihtaisitko paikkaasi toisen kanssa?

Terapeuttina huomaan myös pohtivani usein sitä, vaihtaisinko paikkaani jonkun toisen ihmisen kanssa. Vaihtaisinko omat ongelmani jonkun toisen ihmisen ongelmiin? Lähes aina vastaus on lopulta ei.

Entä vaihtaisitko sinä? Vaihtaisitko ahdistuksen tai masennuksen esimerkiksi syöpään? Entä uhkapeliongelmaan? Entä sairaalloisiin suorituspaineisiin? Entä uupumukseen? Entä työpaikkakiusaamiseen?

Näiden kysymysten tarkoitus ei ole arvottaa ihmisten ongelmia tai asetella niitä vakavuusjärjestykseen. Tarkoitus on tuoda esiin sen, että omat ongelmamme eivät ole lopulta kovinkaan erityisiä. Emme ole muita huonompia siksi, että meillä on liuta erilaisia ongelmia. Niin on useimmilla muillakin.

Ihmiselämä on kamppailu, joka ansaitsee kunnioitusta

Inhimillinen kärsimys on erottamaton osa elämää. Vaikka elämämme olisi kuinka hyvää tahansa, mahtuu siihen myös paljon erilaista kärsimystä. Näin on aina ollut ja oletan, että näin tulee olemaan myös tulevaisuudessa.

Emme aina voi tehdä mitään omalle tai muiden kärsimykselle, mutta voimme ainakin kunnioittaa omaa ja muiden taistelua. Ihmiselämä on monessa mielessä tragedia, mutta itse ainakin ihailen sitä, kuinka suoraselkäisesti useimmat meistä kantavat omat ongelmansa. Ihmiset ovat keskimäärin rohkeita, kestäviä ja päättäväisiä jopa pahimpien ongelmien edessä.

Kun omassa elämässämme on paljon ongelmia, saattaa olla vaikeaa nähdä tässä tilanteessa mitään kaunista. Oma elämämme tuntuu harvoin jalolta kamppailulta. Omissa ongelmissaan on usein vaikeaa nähdä mitään sen suurempaa merkitystä.

Merkityksen kokemus kuitenkin kehittyy ihmisille usein ajan kanssa. Saattohoitajana aikoinaan työskennellyt vaimoni on kertonut, kuinka kuolinvuoteellaan moni tuntee ylpeyttä siitä, kuinka on elänyt elämänsä. Ei ongelmistaan huolimatta, vaan juuri niiden vuoksi. Ongelmien kohtaaminen on tuonut heidän elämäänsä merkityksen ja tehnyt siitä uniikin. Usein tämä vain tajutaan vasta elämän viime hetkinä.  

Itseäni ajatus jalosta kamppailusta on aina lohduttanut. Ei ehkä paljoa, mutta ainakin hieman. Erilaiset ongelmat sekä kärsimyksen kohtaaminen ovat meille langennut osa. Emme pääse sitä pakoon, mutta voimme valita, kuinka sen kohtaamme.

Kunnia kaikille kärsiville. Tässä asiassa me kaikki olemme samassa veneessä.

Rakkaudella,

Jevgeni

Seuraava sisältö:

Ujosta itsevarmaksi -tarinoiden kuudennessa osassa Noora kertoo meille oman tarinansa sekä paljastaa keinot, joiden avulla onnistui vähentämään omaa ujouttaan.